Kuva: Tomi Natri / All Over Press

Nooralotta Neziri ottaa kantaa somekiusaamiseen: "Kannattaako oma mielipide aina sanoa ääneen?"

29.08.2022 15:45 - Riia Frost

Nooralotta Neziri muistuttaa ihmisiä muun muassa siitä, että ei ihmisen arvo muutu, vaikka henkilö saavuttaisikin elämässään jotakin.

Tällä hetkellä kuntoutuksessa oleva juoksija Nooralotta Neziri, 29, syventyy Instagram-tilillään pohtimaan somekiusaamista. Kyseinen maailmanlaajuinen ongelma on kasvanut entisestään ja sen kitkemiseen etsitään edelleen erilaisia ratkaisuja. Neziri haluaa itse ottaa kantaa aiheeseen ja muistuttaa ihmisiä siitä, että on eri asia antaa kritiikkiä kuin kommentoida ilkeästi. 

"Mitä mieltä ootte - täytyykö oma mielipide aina sanoa ääneen? Itse olen verrattaen aika vähän ottanut kantaa täällä somen puolella. Nyt on kuitenkin pakko miettiä ääneen somekiusaamista. Onko oma mielipide aina pakko kirjoittaa julkisesti tai sanoa ääneen? Varsinkin silloin, kun tarkoitus ei ole olla kriittinen, vaan tavoite on vain olla ilkeä", Neziri aloittaa.

Neziri myös avaa, mikä sai hänet ylipäätänsä ottamaan kantaa ajankohtaiseen ongelmaan, joka riivaa niin julkkiksia kuin muitakin ihmisiä.

"Olen itse onneksi saanut vielä aika vähän julkista kiusaamista (säännöllisesti kuitenkin), mutta vähänkin on liikaa. Tämä pohdinta sai alkunsa edellispäivänä, kun luin erään toisen urheilijan some- ja nettikiusaamisesta. Suorastaan hänen aliarvioimista ja lokeroimista. Korkeasti koulutettu, hienoa työtä tekevä ja ansiokkaasti urheileva ihminen. Ja vaikka hän ei olisi saavuttanut mitään näistä saavutuksista, ei se muuta ihmisarvoa tai oikeuttaisi alentavaan kommentointiin", Neziri lisää.

Neziri ei julkaisussaan paljasta, keneen urheilijaan hän tarkalleen viittaa. Lopuksi Neziri korostaa, että mielipiteet ovat sallittuja, mutta niiden ilmaisemisessa on tärkeää huomioida toisen ihmisen kunnioittaminen. 

"Ymmärrän, että mielipiteitä asioista ja ihmisistä on - niin mullakin. Ja voisin itsekin tarkastella omia ajatusmallejani. En kuitenkaan koe tarpeelliseksi tuoda niitä julkiseksi varsinkaan silloin, kun mielipiteeni perustuu täysin olettamuksiin eikä niissä ole mitään rakentavaa", Neziri toteaa.

"On hyvä olla suorasanainen ja mielipiteiden runsaus on meidän rikkaus - mutta muistetaan silti kunniottaa toisia ihmisiä", Neziri huomauttaa.

Neziri on pysynyt jonkin aikaa poissa urheilumaailmasta kantapäävaivansa vuoksi. Neziri meni kesän aikana kantapääleikkaukseen, jossa häneltä poistettiin luuta ja limapussi. Elokuun alussa julkaistun Suomen yleisurheiluliiton tiedotteen mukaan Nezirillä on edessä kolmen kuukauden kuntoutus, jota Nezirillä ei ole aikomustakaan nopeuttaa. Neziri ilmoitti elokuun alussa voivansa hyvin, eikä ole toistaiseksi sanonut, että hänen vointinsa olisi muuttunut.

Nezirin koko julkaisun somekiusaamiseen liittyen voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Lue myös: Nooralotta Nezirin hiljaiselo päättyi kantapään leikkaukseen: "Jouduin odottamaan operaatiota kauan"

Lue myös: Nooralotta Neziri oli tyrmäävän upea ilmestys fuksianpunaisessa

Kilpailut

Uusimmat