Kuva: AOP

HS: Shirly Karvinen missivuosistaan: 'Oli perussettiä muistaa, ettei vahingossa pyllistänyt kameralle'

03.09.2022 18:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Karvinen kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa tyytyväinen muun muassa median toimintatapojen muutoksiin.

Radiojuontaja ja vuoden 2016 Miss Suomi Shirly Karvinen täyttää 30 vuotta. Karvinen on tehnyt missivuosiensa jälkeen hienon uran media-alalla, ja hän kertookin Helsingin Sanomien haastattelussa, että misseys antoi hänelle työkalut uudenlaiseen elämään. Karvinen toivoi kilpailun toimivan ennen kaikkea ponnahduslautana media-alalle, ja niin se tekikin - hän aloitti työt radiossa vuonna 2017 ja on sittemmin työskennellyt juontajana SuomiRock-, Kiss- ja Basso-radiokanavilla.  

Misseys itsessään tuntuu herättävän Karvisessa ristiriitaisia ajatuksia. Jo aikoinaan misseys tuntui Karvisesta liian ulkonäkökeskeiseltä, ja hän kertoo taistelleensa jo silloin perinteistä misseyttä vastaan. Tänä päivänä ulkonäkö ei ole työn kautta pääosassa, sillä radiotaajuuksilla kuulija ei välttämättä edes tiedä, minkä näköinen juontaja on. Sen sijaan Miss Suomi -kilpailu on kuitenkin konseptina edelleen vanhanaikainen, mutta sitäkin on nykyaikaistettu - siitä Karvinen sanoo olevansa iloinen. HS:n haastattelussa Karviselta kysyttiin mielipidettä myös siihen, onko kilpailu hänen mielestään seksistinen. 

- No, ainakin ennen missikisat olivat todella esineellistäviä. Mutta oli myös media hyvin erilainen. Naisten ulkonäkö ruodittiin tosi säälimättömästi. Tyyliin, että miten se on muuttunut? Onko sen paino vaihdellut? Sellaisia henkilökohtaisia asioita ei ruodita enää nykyään, Karvinen sanoo. 

Myös median toimintatavat ovat muuttuneet parempaan suuntaan. Ennen esimerkiksi pyynnöt vaatteiden vähentämisestä olivat aivan tavallisia.  

- Siinä oli pakko vain jotenkin pitää puolensa. Oli ihan perussettiä muistaa, ettei vain vahingossa pyllistänyt kameralle. Oli tavallaan omalla vastuullasi, ettei susta julkaistaisi liian paljastavaa kuvaa. Se asetelma oli ihan kummallinen, Karvinen kertoo. 

Roolimallit ovat tärkeitä myös aikuisille

Vaikka ikää tulee lisää, ei tarve roolimalleille katoa mihinkään. Karvinen kuuluu itse kahteen eri vähemmistöön - hän on maahanmuuttajan lapsi, ja hän seurustelee naisen kanssa. Karvinen kertoo, että olisi kaivannut esikuvaa teinivuosinaan, ja roolimallit tänä päivänäkin ovat merkityksellisiä. 

- Se on vielä kolmikymppisenäkin tärkeää. Siksi musta tuntuu aina tosi hienolta, kun joku uskaltaa olla aidosti oma itsensä. Se resonoi mussa tosi vahvasti, Karvinen sanoo. 

Lue myös: Sanni ja Shirly Karvinen julkistivat rakkautensa somessa - ihanat yhteiskuvat Pride-hengessä

Lue myös: Basson aamujuontaja Janne Lehmonen kokeilee siipiään räppärinä - debyyttibiisissä fiittaa Shirly Karvinen

Lue myös: Me Naiset: Shirly Karvinen seksuaalisuudestaan: "Henkistä yhteyttä ei löytynyt miesten kanssa"

Lähde: Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat