Kuva: AOP

R. Kelly on todettu syylliseksi kuuteen seksuaalirikokseen - lisäsyytteitä vielä tulossa

15.09.2022 15:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Artisti tuomittiin kesäkuussa 30 vuoden mittaiseen vankeusrangaistukseen.

Artisti R.Kellyn oikeudenkäynti on tullut päätökseen syyskuun 14. päivä Chicagossa.

R.Kelly, oikealta nimeltään Robert Kelly on todettu syylliseksi kuuteen seksuaalirikokseen sekä syyttömäksi seitsemään häntä vastaan nostettuun syytteeseen.

Artistia syytettiin 13:sta rikoksesta: neljä syytettä liittyi lapsipornon tuottamiseen, kolme lapsipornon vastaanottamiseen, viisi alaikäisen seksiin houkuttelemiseen sekä yksi valtion huijaamiseen.

Kellyn katsottiin syyllistyneen kolmeen syytteeseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jotka liittyivät lapsipornon tuotantoon. Hänen ei kuitenkaan katsottu syyllistyneen tutkinnan haittaamiseen.

Tuomion julistamisen jälkeen Kellyn asianajaja kommentoi medialle tilannetta. Hänen mukaansa tuomiot olivat ylimitoitettuja. Tuomio ei anna asianajajan mukaan syytä juhlaan, mutta asianajaja kiitteli tuomareita jokaisen syytteen läpikäymisestä. Hän totesi myös pyytäneensä tuomaristoa ottamaan huomioon, että Kelly on henkilö, jolla on takanaan vaikea lapsuus.

Syyttäjät väittivät Kellyn yrittäneen peitellä aiempaan oikeudenkäyntiinsä liittyviä seikkoja muun muassa maksamalla ihmisille vaikenemisesta.

Uusi tuomio seksuaalirikoksista tuli muutama kuukausi sen jälkeen, kun Kelly tuomittiin 30 vuoden mittaiseen vankeusrangaistukseen useista seksuaalirikoksista.

Artisti on ollut vangittuna vuodesta 2019 saakka.

Kellya odottavat vielä lisäsyytteet Minnesotan osavaltiossa.

Lue myös: Artisti R. Kelly tuomittiin 30 vuoden mittaiseen vankeusrangaistukseen useista seksuaalirikoksista

Lue myös: Laulajatähti pidätettiin - syytetään muun muassa seksikaupasta

Lue myös: R. Kellyn kihlattu kirjoitti kirjeen oikeuden tuomarille - "Meillä on erityinen yhteys"

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat