Kuva: Shutterstock

HS: Suomalaismuusikko raiskasi naisen Jamaikalla - tuomittiin vankeusrangaistukseen

28.09.2022 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Muusikko määrättiin käräjäoikeudessa maksamaan uhrille noin 15 000 euron korvaukset, uutisoi Helsingin sanomat.

Suomalainen reggaeartisti Mega-Ertsi, oikealta nimeltään Eero-Lauri Aleksi Korhola, raiskasi suomalaisen naisen Jamaikalla muutama vuosi sitten. Nyt Korhola on tuomittu raiskauksesta kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen, uutisoi Helsingin Sanomat

Korhola ja uhri olivat juoneet illan aikana alkoholia ja käyttäneet kannabista. He olivat viettäneet aikaa samassa sängyssä ja tehneet toisilleen seksuaalisia tekoja yhteisymmärryksessä.

Jossain vaiheessa uhri havahtui siihen, että Korhola oli suojaamattomassa yhdynnässä hänen kanssaan ilman suostumusta. Teko myös toistui.

Korhola kiisti teon oikeudenkäynnissä, mutta käräjäoikeus piti naisen kertomusta uskottavana. Nainen oli kertonut tapahtuneesta ystävilleen ja kyseiset viestit tukivat syytettä.

Korhola määrättiin käräjäoikeudessa maksamaan uhrille noin 15 000 euron korvaukset muun muassa kärsimyksestä ja kivusta. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue myös: Kaksi miestä raiskasi naisen tämän omassa asunnossa - uhri kertoo karmeasta tilanteesta

Lue myös: IL: Lenita Airisto kertoo uutuuskirjassa Spede Pasasen yrittäneen raiskata hänet - kommentoi, miksi kertoo asiasta nyt

Lähde ja koko juttu: HS

Kilpailut

Uusimmat