Kuva: Senja Rapila

Michael Monroe tyrmää Andy McCoyn puheet - ei usko, että Hanoi Rocks tekee keikkoja

12.10.2022 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Monroe kertoo kuitenkin olevansa valmis tekemään muutaman konsertin Demolition 23. -yhtyeen kanssa.

Michael Monroe juhlisti syyskuussa kuusikymppisiään Helsingin jäähallissa ja ilta huipentui alkuperäisen Hanoi Rocks -kokoonpanon esitykseen.

Hanoi Rocks -kitaristina maailmanmaineeseen noussut Andy McCoy, 60, kertoi vastikään Turun Sanomille, että Hanoi Rocks -keikkoja on mahdollista nähdä myös tulevaisuudessa pitkin Eurooppaa - jos hyvin käy.

- Meidän pitää istua alas ja jutella asioista. Katsotaan joulun jälkeen, mitä tehdään. Miksei lähdetä rundaamaan vaikka Japaniin, McCoy pyöritteli. Japanissa Hanoi Rock oli varsinkin 1980-luvulla valtavan suosittu.

Monroe on asiasta hieman eri mieltä.

- Kyseessä oli ainutlaatuinen keikka eikä niitä ole tarkoitus tehdä jatkossa. Oli mahtavaa tehdä se kerran, mutta en haluaisi tehdä lisää. Se oli liian spesiaalia. Ellemme sitten saa jokainen miljoonaa dollaria, Monroe nauraa The Rock Experience With Mike Brunn -julkaisun haastattelussa. 

Yhteen asiaan Monroe olisi kyllä valmis.

- Demolition 23. voisi tehdä muutaman keikan. Siihen olisin valmis.

Monroen 1990-luvun yhtye Demolition 23. esiintyi Helsingin jäähallissa lämmittelijäyhtyeenä. 

Lue myös: Michael Monroe hehkuttaa Hanoi Rocksin keikkaa - "Tunnelataus oli huima"

Lue myös: TS: Andy McCoy uskoo, että Hanoi Rocks voisi tehdä keikkoja - "Täytyy istua alas ja jutella"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat