Kuva: AOP

Mahdollinen uusi James Bond -näyttelijä puhuu hahmon seksuaalisuudesta - kiittelee Bondin kehitystä

31.10.2022 21:15 - Iiro Myllymäki

Luke Evansin mielestä on hyvä, että elokuvissa ei ole enää keskitytty niin paljon Bondin naisseikkailuihin.

Luke Evans, 43, on yksi näyttelijöistä, joiden on huhuttu olevan harkinnassa uudeksi James Bondin esittäjäksi. Daniel Craig, 54, nähtiin viidessä viimeisimmässä Bond-elokuvassa, ja hänen seuraajaansa on arvuuteltu innolla.

Evans puhuu Independentin haastattelussa mietteistään Bondin naisseikkailuista. Hänen mielestään Bondin hahmo on kehittynyt tässä suhteessa oikeaan suuntaan.

- Emme ole enää Roger Mooren aikakaudella, jolloin Bond makasi viiden eri naisen kanssa per elokuva. Hahmossa ei ole enää kyse siitä, Evans sanoo.

Hänen mielestään yleisöäkin kiinnostaa tätä enemmän elokuvien ”spektaakkeli ja tarina”. Kahdessa viimeisimmässä Bond-elokuvassa salaisella agentilla oli yksi ja sama romanttinen mielenkiinnon kohde, Léa Seydouxin näyttelemä psykiatri Madeline Swann. Pari sai lapsen edellisessä 007 No Time to Die -elokuvassa.

Daniel Craig on viimeisin James Bondin näyttelijä. (kuva: AOP)

Evans on puhunut jo aiemmin kiinnostuksestaan roolin esittämistä kohtaan. Hän tunnustautuu elokuvasarjan faniksi.

- Rakastan näitä elokuvia. Roolin saajalla on isot saappaat, joihin astua, Evans sanoo.

Evansin roolitus olisi siinä mielessä historiallista, että hänestä tulisi ensimmäinen homoseksuaali Bondin näyttelijä. Mies on aiemmin puhunut siitä, että hänen seksuaalisella suuntautumisellaan ei ole mitään tekemistä hänen näyttelemiensä roolien kanssa. Hän on kiitollinen, että on päässyt tekemään monipuolisesti erilaisia rooleja.

Evansin lisäksi Bondin rooliin on spekuloitu olevan ehdolla esimerkiksi Henry Cavill, Tom Hiddleston ja Regé-Jean Page. Aiemmin syksyllä elokuvien tuottaja Barbara Broccoli sanoi, että tässä kohtaa vasta keskustellaan siitä, mihin suuntaan hahmoa halutaan uudistaa. Vasta tämän jälkeen aletaan pohtia näyttelijää. Näin ollen uutta Bond-elokuvaa ei kannata odottaa vielä henkeään pidätellen.  

Lue myös: James Bond -tuottajilla kova vaatimus hahmon seuraavalle esittäjälle - "Kaikki eivät halua sellaista"

Lue myös: James Bond -näyttelijän homofobiset ja seksiin keskittyvät puheet järkyttivät yleisön - sai potkut

Lähteet: Metro, Digital Spy

Kilpailut

Uusimmat