Jason Momoa riisui vaatteensa haastattelussa – esitteli havaijilaisasuaan

Näyttelijä sanaili haastattelussa, ettei enää pidä vaatteiden käyttämisestä.

Julkaistu:

Näyttelijä Jason Momoa, 43, esitteli hiljattain Jimmy Kimmel Live -ohjelmassa uutta asuaan, joka hänen oli saatava itselleen.

Momoa esitteli marraskuun 9. päivä esitetyssä jaksossa havailijailta malo-asua, joka on havailijainen perinneasu.

Momoan mukaan asu on hänen rooliasunsa tulevassa Chief of War -sarjassa.

– En oikeastaan tykkää enää käyttää vaatteita, Momoa tokaisee haastattelussa.

– Pukeudun tähän päivittäin, käytän sitä koko ajan, näyttelijä jatkaa.

Osoittaakseen väitteensä oikeaksi, näyttelijä riisui haastattelussa vaatteensa.

Momoa nähtiin maloon pukeutuneena ensimmäisen kerran lokakuussa. Näyttelijä jakoi tuolloin Instagram-tilillään kuvan itsestään kalastamassa perinneasussa. Näyttelijän mukaan hän käytti päivien ajan perinneasua valmistautuessaan sarjan kuvauksiin. Tuleva sarja sijoittuu Havaijille 1700-luvun viimeisillä vuosikymmenillä.

Hän kertoo rooliin valmistautumiseen liittyneen myös rusketuksen hankkiminen.

– Valmistauduin rooliini ja koska haluan todella päästä hahmoon sisään, rusketin valkoista takamustani, Momoa sanailee.

YouTube video

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Jason Momoan kuvat saivat monet fanit hieraisemaan silmiään – ”Mitä sinulla on päällä?”

Lue myös: Jason Momoa otti tatuoinnin päähänsä – kunnioittaa kuvalla sukujuuriaan

Lue myös: Jason Momoan mukaan yksi hänen elokuvistaan on ”kasa paskaa” – arvaatko mikä?

Lähde: E! News