Kuva: NIko Tiainen

Radiojuontaja Julianna Jokela valjasti ADHD:n vahvuudekseen – ’En olisi tässä ilman ADHD:ta’

25.11.2022 16:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Radiojuontaja Julianna Jokelan mukaan aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD on tuonut varjopuolien lisäksi paljon hyvää.

Radiokanava NRJ:n aamujuontajana tunnettu Julianna Jokela kertoo Voice.fi:n haastattelussa saaneensa hiljattain tietää sairastavansa ADHD:ta. Vaikka hän sai diagnoosin vasta nyt, on oireilua ja epäilystä keskittymishäiriöstä ollut ilmoilla jo nuoruudesta saakka.

Voit kuunnella koko haastattelun alta sekä Podplaysta.

- Tämä on ollut todella pitkä matka, tämä on kestänyt sellaiset 20 vuotta, Jokela toteaa haastattelussa.

Radiojuontaja kertoo haastattelussa, että epäilykset ADHD:sta olivat ilmoilla hänen ollessa varhaisteini-iässä.

- Olen nuorempana käynyt näissä testeissä, mutta ulkopuoliset paineet tekivät sen, että halusin keskeyttää testit, radiojuontaja paljastaa.

Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriötä, eli ADHD:ta esiintyy niin lapsilla kuin aikuisillakin. Duodecimin mukaan noin 5-7 prosentilla lapsista on ADHD. Koska oireet seuraavat usein läpi elämän, esiintyy sitä myös aikuisväestössäkin.

ADHD tulee kalliiksi

Radiojuontaja kuvailee aikuisiällä oireiden näkyvän erityisesti aloittamisen vaikeutena. Hän kertoo pienten arkisten askareiden tekemisen olevan haastavaa. Aloittaminen on hankalaa ja loppuun saattaminen takkuaa.

Vaikka radiojuontajan unohtelu ja arkiset kommellukset ovat mainiota materiaalia vitsiksi radiolähetyksessä, on oireilussa myös haittapuolensa. Hukassa olevat tavarat käyvät muun muassa kukkaron päälle.

- Minulla on mennyt todella paljon rahaa tämän asian takia, Jokela kertoo.

- Talonmiehelle joutuu useita kertoja soittamaan, koska avaimet ovat joko kotona sisällä tai ne ovat hävinneet mystisesti jonnekin.

Jokela oli sanojensa mukaan pitkään sitä mieltä, että hänen olisi aikuisena ihmisenä vain kyettävä elämään oireiden kanssa. Vuosien kamppailun jälkeen hän halusi kuitenkin saada selityksen käytökselleen.

- Jossain vaiheessa ymmärsin sen, että minun on mahdollista saada tähän helpotusta, radiojuontaja muistelee.

- Halusin saada jonkin asian, jonka kautta pystyn itseäni ymmärtämään. Ja ehkä tietyissä tilanteissa ennemminkin taputtaa itseäni olalle kuin soimata siitä, että ’miten et saanut tätäkään aikaiseksi, miten sulle voi olla niin vaikeaa tehdä näitä asioita, kun muille ympärillä oleville ne ovat niin helppoja’, Jokela kuvailee ajatuksiaan.

Selkeä tapaus

Jokela hakeutuikin ADHD-tutkimuksiin noin puoli vuotta sitten. Useiden lääkärikäyntien ja testien jälkeen lääkäri totesi Jokelan tapauksen olevan harvinaisen selkeä. Radiojuontajalla on ADHD.

- Lääkäri totesi minulle viimeisellä käynnillä, kun diagnoosi allekirjoitettiin, että hänellä ei ole ollut koskaan näin selkeää tapausta, radiojuontaja kertaa viimeisen lääkärikäynnin tapahtumia.

Vaikka diagnoosi oli Jokelalle helpotus, kokee hän ADHD:n tuoneen hänelle myös paljon hyvää. Hän kertoo valjastaneen keskittymishäiriön vahvuudekseen.

- Olen luonut sosiaaliseen mediaan esimerkiksi sisältöä siitä, mitä minulle tapahtuu. Eli sitä hukkaamista ja outoja tilanteita, joihin on joutunut, Jokela valottaa.

Hän mainitsee haastattelussa, että toimeen tarttuessaan ADHD-ihminen saa hirvittävästi aikaan.

Radion aamuohjelman juontaja toteaa, ettei olisi nykyisessä pestissään ilman ADHD:ta.

-Väitän saaneeni siitä hirvittävästi voimaa. Tarkoitan sillä sitä, että luovuus ja kekseliäisyys sekä siihen liittyvä tahtotilakin ovat varmasti auttaneet minua, radiojuontaja summaa.

 Hän haluaakin puhua lähetyksissä avoimesti ADHD:sta, sillä hän uskoo vertaistuen tulevan tarpeeseen.

-Tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka jakavat tämän asian kanssani.

Voit kuunnella Jokelan lähetyksen parhaat palat alta sekä Podplaysta.

Lue myös: Hiustenpidennykset kiinni kuumaliimalla? Kuontalo vaaleaksi kloriitilla - nuoruuden typerimmät päähänpistot

Lue myös: Niko Saarinen saavutti unelmansa - aloittaa radion aamujuontajana yhdessä Julianna Jokelan kanssa

Lue myös: Tunnetko jonkun, jolla on ADHD? Vaikutukset ihmiseen selvästi luultua suuremmat

Voice.fi, NRJ ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat