Kuva: Senja Rapila

Minna Kuukka sai Aki Linnanahteen herkistymään viimeisessä yhteisessä lähetyksessä - "Sinulla on valtavan suuri sydän"

30.11.2022 10:26 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kuukka haluaa kiittää Linnanahdetta uskomattomasta yhteisestä matkasta.

Tänään Radio Novan Aamu -ohjelmassa tunteet olivat pinnassa, sillä kyseessä oli Aki Linnanahteen viimeinen aamulähetys. 

Ohjelmassa kuultiin koskettavia puheita ja muisteltiin menneitä. Ohjelman toinen juontaja Minna Kuukka halusi kertoa, kuinka paljon viimeiset vuodet ovat hänelle merkinneet ja millainen ihminen Linnanahde on. 

- Sinulla on valtavan suuri sydän ja mieletön palo tätä työtä kohtaan. Se on johtanut siihen, että vaadit itseltäsi paljon ja vaadit tiimiltäsi paljon ja se on hyvä, Kuukka kertoo ja murtuu kyyneliin.

- Enpä olisi tätä matkaa voinut kuvitella tekeväni kenenkään muun kanssa. Ihminen oppii tuntemaan toisen aika hyvin, kun on ollut kuumailmapallossa, viikkoja asuntoautossa, nukkunut laavussa, nukkunut armeijan tuvassa, operoinut pakohuoneessa, seurannut huoltoautosta pyöräilyä Mikkeliin, viettänyt illallisia yhdessä ja kokenut paljon kaikkea muuta, Kuukka jatkaa herkistyneenä.

Kuukka toivoo, että nyt Linnanahde osaa vihdoinkin nukkua pitkään. 

- Tämä matka ei ikinä unohdu ja toivon, että kun tämä päättyy, niin nukut vihdoinkin pitkään ja katsot öisin NHL-pelejä. Tiedät, mistä minut löytää, kun tarvitset. 

Kuukka yllättää Linnanahteen myös kauniilla taululla.

- Kiitos Minna, nuo sanat merkitsevät todella paljon, Linnanahde herkistyy. 

Puheet tulevat myöhemmin kuunneltavaksi Podplay-palveluun. 

Radio Novan Aamu -ohjelmaa juontavat 1. joulukuuta alkaen Minna Kuukka ja Kimmo Vehviläinen.

Voice.fi, Radio Nova ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Aki Linnanahde lopettaa Radio Novan Aamu -ohjelmassa - kertoi syyt lähetyksessä

Lue myös: Kimmo Vehviläinen odottaa innoissaan Radio Novan aamushow'ta - "Meillä on mahtava tiimi"

Kilpailut

Uusimmat