Kuva: Emmi Moilanen

HS: Niko Saarinen yllättävästä puolestaan: "Ihmiset mieltävät usein ujouteni v*ttumaisuudeksi"

05.12.2022 19:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Saarinen on julkisuuskuvansa perusteella aina sanavalmis ja räväkkä.

Radiojuontaja ja podcastaaja Niko Saarinen, 36, tunnetaan julkisuudessa sanavalmiina rääväsuuna. Saarinen on nähty useissa tv-ohjelmissa itsevarmana esiintyjänä, mutta hän kertoo kuitenkin Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa oikeasti melkoinen jännittäjä. Vaikka Saarinen on tehnyt pitkän uran niin televisiossa kuin somessakin, haaveilee hän silti olevansa sosiaalisempi. Radiojuontajan mukaan uudet ihmiset ja tilanteet jännittävät. 

- Haluaisin oppia käsittelemään paremmin tilanteita, joissa jännittää, Saarinen kertoo. 

Vaikka julkisuuskuvansa perusteella Saarisen olettaisi olevan tilanteessa kuin tilanteessa räikeä ja sanavalmis, kertoo hän olevansa todellisuudessa melko ujo. 

- Ihmiset mieltävät usein ujouteni vittumaisuudeksi tai välinpitämättömyydeksi. Todellisuudessa se, että en katso jotakuta silmiin, ei tarkoita, etten ole kiinnostunut siitä ihmisestä, vaan se on ujouttani, Saarinen selittää. 

Lue myös: Hiustenpidennykset kiinni kuumaliimalla? Kuontalo vaaleaksi kloriitilla - nuoruuden typerimmät päähänpistot

Lue myös: Anna: Niko Saarisen äiti avautuu lapsensa julkisuuskuvasta - 'En tunnistanut lastani siinä roolissa'

Lue myös: Niko Saarinen sai syntymäpäivälahjaksi oman biisin - kuuntele hulvaton kappale!

Lähde: Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat