Kuva: AOP

Roope Salminen tekee ensimmäisen pääroolinsa uskontokultin noviisina - "Mietin, että minkä helvetin takia tätä mulle tarjotaan"

09.12.2022 15:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

- Luin sen tekstin ja ajattelin, että tämä on ylivoimaisesti paras käsikirjoitus mitä olen koskaan lukenut millään kielellä, Salminen kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Näyttelijä ja juontaja Roope Salminen, 32, tekee uransa ensimmäisen valkokangaspääroolinsa elokuvassa Lunastajat. Elokuva on mustaa komediaa, toimintaa ja jännityselementtejä yhdistelevä räiskyvä kokonaisuus, jossa genrerajoja venytetään rohkeasti. Lunastajat tulee nähtäväksi elokuvateattereihin 9. joulukuuta. Elokuvan toisen pääosan näyttelee Eino Heiskanen ja elokuvan sivurooleissa nähdään muun muassa Ilona Chevakova, Mikko Nousiainen ja Joel Hirvonen

Salminen ja Heiskanen ovat Lunastajissa maailmanlopun uskontokultin nuoria noviiseja, jotka kiertävät ovelta ovelle tarjoamassa tuntemattomille mahdollisuutta pelastua. Eräällä käännytyskeikalla nuorten miesten itsehillintä kuitenkin pettää sotkuisin seurauksin. Kun kaksikko ryhtyy siivoamaan virheensä jälkiä, ovikello soi. Lahkolaiset joutuvat tahtomattaan mukaan ventovieraiden ihmisten roolipeli-iltaan, joka on sovittu järjestettäväksi turmatalossa. 

Salminen nähdään elokuvan pääroolissa mystisenä Joakimina ja hän kertoo Voice.fi:n haastattelussa yllättyneensä, kun roolia tarjottiin juuri hänelle. 

- Mulle lähetettiin käsikirjoitus ensin ja mä luin sen. Sitten mä mietin, että tää rooli on niin hyvä, että miten tätä tarjotaan mulle ja vielä ilman koekuvia. Mä en ole tottunut tosiaankaan siihen, että kukaan lähestyisi mua ja tarjoaisi sellaisia rooleja missä on oikeasti tosi paljon näyteltävää ja monimutkaisia kohtauksia. Jos mulle tulee puhelu, niin ne on aika usein tämmöisiä komediallisia sivurooleja, joten ihmiset ei kyllä varmaan ainakaan ennen tätä elokuvaa miellä mua mitenkään draamanäyttelijäksi, Salminen kertoo. 

Näyttelijän mukaan käsikirjoitus teki häneen lähtemättömän vaikutuksen ja Joakimin rooli tuntuikin unelmien täyttymykseltä. 

- Luin sen tekstin ja ajattelin, että tämä on ylivoimaisesti paras käsikirjoitus mitä olen koskaan lukenut millään kielellä. Samoin tarjottu rooli olisi aivan unelmarooli ja mä mietin, että minkä helvetin takia tätä mulle tarjotaan, näyttelijä muistelee.

Salminen ei halua liikaa paljastaa hahmostaan Joakimista, mutta kertoo kuitenkin, että hänen mielestään mysteerinen päähenkilö on kuin maailmassa pieleen menneiden asioiden summa. 

- Yksi elokuvan keskeisiä mysteerejä on se, että millainen tyyppi Joakim oikein on. Joakimin hahmon kaareen kiteytyy mielestäni kaikki se mitä tässä maailmassa on pielessä. Elokuva käsittelee taitavasti yhteenkuuluvuutta ja sitä, kuinka pitkälle ollaan valmiita menemään, jotta ei menetetä sitä omaa yhteisöä, kuinka harmaa moraali voi olla ja millaiset asiat oikeuttavat mitäkin, Salminen paljastaa.

Elokuva on toteutettu ilman Suomen elokuvasäätiön tukea, mutta Salminen kertoo tarttuneensa tarjottuun roolin "rakkaudesta lajiin" asenteen kautta. Näyttelijä kertoo, että elokuva toteutettiin intohimoisesti talkoovoimin, eikä roolisuorituksesta maksettu palkkaa. Näyttelijän mukaan rahan puuttuminen näkyi kuvauksissa kuitenkin positiivisella tavalla. 

- Kaikki tekivät isommalla sydämellä töitä kuin mitä mä olen koskaan missään työryhmässä nähnyt. Kaikki olivat lähteneet mukaan sen takia, että me uskotaan tähän elokuvaan, eikä sen takia, että me tarvittiin töitä, Salminen kertoo.

Rooli tuo esiin uusia puolia

Salmisella on suuren yleisön silmissä monta eri roolia, mutta vakava draamanäyttelijä ei välttämättä ole yksi niistä. Jotkut tuntevat Salmisen komedianäyttelijänä ja juontajana, toiset taas podcastin tekijänä. Näyttelijä sanoo ymmärtävänsä, että tietyt työnkuvat leimaavat tekijäänsä, mutta toivoo elokuvan tuovan esiin myös uusia puolia hänestä.

- Sen lisäksi, että itse pystyy palvelemaan tätä elokuvaa parhaalla mahdollisella tavalla, niin tietenkin sitä salaa toivoo, että pystyisi näyttämään myös yleisölle jotakin uutta. Mä en usko, että tämä elokuva suoranaisesti muuttaa mitään suuren yleisön silmissä. Uskon, että edelleenkin Putous-leima on hyvin vahva. Ainakin itselläni tietyt ihmiset menevät sellaiseen kategoriaan, että mun on vaikea katsoa heitä missään roolissa tietämättä, että he ovat vaikka juontajia. Eikä siinä ole mitään pahaa, Salminen kertoo.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Niko Kelkka ja Miro Laiho ja tuore teos on tekijöidensä ensimmäinen pitkä elokuva. Salminen kertoo kokeneensa olonsa turvalliseksi kuvausten aikana ja sanoo sen vaikuttaneen myös hänen roolisuoritukseensa parhaalla mahdollisella tavalla. 

 - Olin erittäin turvallisissa käsissä ja mielestäni teen parhaan näyttelijäntyön mitä olen koskaan tehnyt. Se mihin se sitten riittää, on kansan silmissä tietenkin. Jännä nähdä mitä ihmiset tästä sanovat, näyttelijä sanoo.

Trailerin perusteella leffan voisi päätellä olevan täynnä kauhuelementtejä, mutta todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole, vaan elokuva on kallellaan komedialliseen kerrontaan. Salmisen mukaan elokuva saattaakin käänteillään yllättää katsojan totaalisesti ja ennalta-arvaamattomuus onkin näyttelijän mukaan yksi Lunastajien hienoimmista piirteistä. 

- Väitän, että moni sellainen ihminen, joka yleensä sanoo, että "en tykkää kotimaisista leffoista", niin varmasti kyllä nauttii tästä elokuvasta, Salminen arvelee.

Voit katsoa elokuvan trailerin alta tai tästä linkistä.

Voice.fi, Iskelmä ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: IL: Roope Salminen päätyi tiukalle laihdutuskuurille tulevan leffan alastonkohtausta varten: "En suosittele"

Lue myös: MTV: Roope Salminen löysi pappansa suosikkiohjelman kautta - katso koskettava ensikohtaaminen

Lue myös: Anna: Helmi-Leena Nummela ja Roope Salminen ovat jakaneet lapsensa hoitovastuun puoliksi

Kilpailut

Uusimmat