Kuva: AOP

Sharon Osbourne pääsi kotiin sairaalasta - sairaskohtaus kesken kuvausten

19.12.2022 11:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Sharon Osbourne joutui sairaalahoitoon perjantaina 16. joulukuuta.

Televisiojuontajana ja managerina tunnettu Sharon Osbourne, 70, on päässyt kotiin sairaalasta jouduttuaan sairaskohtauksen vuoksi sairaalahoitoon perjantaina 16. joulukuuta.

Sharon sai sairaskohtauksen kesken televisio-ohjelman kuvausten.

Sharonin poika Jack Osbourne kertoo Instagram-tarinassaan, että hänen äitinsä on päässyt kotiin.

"Hän on saanut lääkäreiltä puhtaat paperit ja on nyt kotona", Jack kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.

"Kiitos kaikille, jotka olette osoittaneet tukenne. Annan äitini kertoa, mitä hänelle tapahtui, sitten kun hän on siihen valmis", Jack jatkaa päivityksessään.

Jack oikaisee päivityksessään, ettei hänen äitinsä ollut sairaskohtauksen aikaan kuvaamassa Ghost Adeventures -sarjaa, vaikka hänen mukaansa useissa lähteissä näin on kerrottu. Hänen mukaansa Sharon oli kuvaamassa uutta jaksoa Night of Terror With Me -sarjaa.

Santa Paulan poliisipäällikkö on vahvistanut tiedon, että viranomaiset ovat saaneet hälytyksen perjantaina 16. joulukuuta noin puoli seitsemän aikaan iltapäivällä. Ensihoitajat veivät Sharonin sairaalahoitoon. Uutissivusto NBC:n saamien tietojen mukaan tilanne ei ollut hengenvaarallinen.

Sharon tunnetaan erityisesti 2000-luvun alussa esitetystä The Osbournes -tosi-tv-sarjasta, jossa hän esiintyi yhdessä puolisonsa, muusikko Ozzy Osbournen sekä lastensa Jackin ja Kelly Osbournen kanssa.

Lue myös: Ozzy Osbourne avautuu kivuliaista terveysongelmistaan - "Se oli v*tun tuskaista"

Lue myös: Sharon Osbourne miehensä Ozzy Osbournen terveysongelmista: "Särkee sydämeni"

Lue myös: Sharon Osbourne tarvitsi terapiaa tv:n rasismikohun seurauksena - "Ajattelin, että tässäkö on elämäntyöni tulos"

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat