Kuva: AOP

Whitney Houstonia esittävä Naomi Ackie pelkää uutuuselokuvan varjopuolia: "Laitan itseni tulilinjalle"

25.12.2022 12:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

I Wanna Dance With Somebody kertoo Whitney Houstonin elämäntarinan.

Naomi Ackie tekee valtavan roolin laulajalegenda Whitney Houstonina muusikon elämästä kertovassa uutuuselokuvassa I Wanna Dance With Somebody. Hän tiedostaa, että niin tunnetun henkilön esittäminen voi olla näyttelijälle myös riskialtista.

- Tiedän, että näyttelemällä Whitneytä mahdollisesti laitan itseni tulilinjalle, Ackie kuvailee.

Eniten Ackie pelkää, että elokuvan saaman suuren näkyvyyden myötä hänen elämänsä tulee muuttumaan.

- Rakastan kameran edessä olemista ja tarinoiden kertomista, mutta kuuluisuus tuntuu vieraalta minulle. Pystyn jo näkemään, kuinka elämäni muuttuu. Ja minä todella tykkään elämästäni, Ackie pohtii.

Hän kuitenkin uskoo hyötyvänsä siitä, että on itse ehtinyt jo vanhempaan ikään kuin Houston tunnetuksi tullessaan.

- Olen tietoisempi siitä, mihin olen ryhtymässä, sillä olen 31-vuotias ja hän oli 19 tullessaan alalle, Ackie jatkaa.

Elokuvassa käsitellään myös Houstonin vakavia päihdeongelmia. Ackie näkee, että vaikka Houston teki huonojakin valintoja, hänen vaikutuksensa musiikkiin ja myös yhdenvertaisuuteen on ollut sanoinkuvailemattoman suuri.

- Kun ajattelen Whitneytä, totta kai olivat huumeet ja hänen riippuvuutensa. Mutta sen ohella on se kaikki, mitä hän antoi meille musiikillisesti. Erityisesti, jos kuulut vähemmistöön, olipa se sitten seksuaalisuuden tai ihonvärin vuoksi. Se, mitä hän tarjosi meille, on valtavaa, Ackie luonnehtii.

Elokuva sai ensi-iltansa 23. joulukuuta. Trailerin voit katsoa alta tai täältä.

Lue myös: Katso, miltä Naomi Ackie näyttää roolissaan Whitney Houstonina - ensimmäinen kuva julkaistu

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat