Kuva: AOP

Jennifer Lawrence paljastaa, kenen julkisuuden henkilön tapaaminen veisi jalat alta

10.01.2023 20:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Myös maailmantähdet häikäistyvät toisten julkkisten tapaamisesta. Jennifer Lawrence listaa omat idolinsa.

Näyttelijä Jennifer Lawrence, 32, kertoo W Magazinen haastattelussa, ettei useinkaan mene sekaisin julkisuuden henkilöistä, mutta muutamat julkkikset saavat hänetkin häikäistymään. Yksi heistä on koomikko Pete Davidson, 29.

- Minulle yksi suurimmista julkkiksista on Pete Davidson, Lawrence kertoo haastattelussa.

- Ja esimerkiksi, kun Ariana Grande oli viimeisimmässä elokuvassani ja minut kuvattiin hänen kanssaan, näytin aivan siltä, kuin olisin voittanut kilpailussa. Menisin sekaisin, jos näkisin Jessica Simpsonin, se veisi jalat altani, näyttelijä jatkaa.

Davidson on onnistunut hurmaamaan myös muita julkisuudesta tuttuja henkilöitä. Muun muassa näyttelijä Kaley Cuoco, 37, on puhunut koomikon charmista.

- Hän on todella suloinen ihminen, Cuoco totesi syyskuussa Meet Cute -elokuvan ensi-illassa. Cuoco ja Davidson näyttelivät elokuvan päärooleissa.

- New Yorkin kuvauksissa hänellä on paljon faneja, joten kuvauksissamme oli sankoin joukoin ihmisiä. Hän silti pysähtyy jokaisen ihmisen kohdalle, ottaa kuvia kaikkien kanssa ja jakaa nimikirjoituksia, näyttelijä kuvailee Davidsonia.

Cuocon mukaan koomikko on ystävällinen ja reilu, eikä Davidsonin ystävällisyys jäänyt huomaamatta kuvauspaikallakaan.

- Hän on todella hauska ja hän vain nauroi, nauroi, nauroi ja nauroi, se oli upeaa.

Davidson seurusteli aiemmin tosi-tv-tähti Kim Kardashianin, 42, kanssa, mutta pariskunnan suhde päättyi eroon viime elokuussa. Hiljattain koomikko yhdistettiin mallina tunnettuun Emily Ratajkowskiin, 31, mutta kaksikon suhde päättyi hiljattain.

Lue myös: Jennifer Lawrence ei ole haastatteluiden suuri fani - "Tiedän, että tulen kuulostamaan tyhmältä"

Lue myös: Jennifer Lawrencen oletettiin laihduttavan Nälkäpeliä varten - ei alistunut ulkonäköpaineille

Lue myös: Jennifer Lawrence irvailee tosi-tv-tähti Erika Jaynelle - "Hän tarvitsee tiedottajan"

Lähde: Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat