Mika Myllylän kostea viikonloppu - heitettiin baarista ulos

22.10.2009 10:15 -

Entinen huippuhiihtäjä Mika Myllylä vietti pitkää viikonloppua kosteissa merkeissä, kertoo 7 Päivää -lehti.

Lehden mukaan Myllylän viime päivät ovat kuluneet vahvasti viinanhuuruisissa merkeissä. Alkoholiongelmainen ex-hiihtäjä bongattiin ensimmäisen kerran hilpeässä kunnossa Jyväskylästä, mistä matka jatkui edelleen Tampereelle.

Myllylä jouduttiin poistamaan ravintolasta parista ravintolasta vahvan humalatilan takia.

Entisen hiihtäjän avioliitto on ollut vaikeuksissa viime vuosina. Mika ja Suvi Myllylän liitto päättyi eroon kaksi vuotta sitten, mutta he palasivat yhteen tämän vuoden puolella.

Suvi-vaimo kertoo uusimmassa Eeva-lehdessä Mikan raitistumisesta sekä uskoon tulemisesta.

- Jos viina tulee jonain päivänä uudelleen ongelmaksi, niin sitten se tulee. En ole pyytänyt Mikalta lupauksia. Tällä hetkellä meillä on hyvä näin, Suvi Myllylä kertoo lehdessä.

Kilpailut

Uusimmat