Kuva: AOP

Robin Packalenin suloinen lauluvideo vuosien takaa hurmaa somessa - "Aivan ihana"

13.02.2023 19:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Packalen nousi julkisuuteen jo hyvin nuorella iällä.

Artisti Robin Packalen, 24, nousi julkisuuteen vuonna 2012 hitillään Frontside Ollie ja sen jälkeen hän on ollut kasvavassa määrin iso osa Suomen musiikkikenttää. Tänä vuonna artisti hyppäsi viimein mukaan Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleellaan Girls Like You.

Nyt Packalen on palannut Instagramin puolella muistelemaan juuriaan julkaisemalla ihanan videon varhaisteinivuosiltaan. Videolla Packalen laulaa Bruno Marsin kappaletta Grenade ja myöhemmin leikataan myös muihin laulupätkiin, joissa nuoren Packalenin kuullaan laulavan myös muun muassa Justin Timberlakea ja Michael Jacksonia

"En ikinä unohda kuinka kaikki alkoi", Packalen kirjoittaa kuvatekstissä.

Ihastuttava video vuosien takaa on hurmannut artistin seuraajat.

"Sinä olet ihana ja aito edelleen."

"Aivan ihana."

"Voi onpa ihanaa nähdä näitä ekoja videoita ja kuinka olit jo stara ihan skidinä!", kommenteissa hehkutetaan.

 Myös toinen UMK-tähti on innostunut kommentoimaan julkaisua.

"Ton tyypin mä muistan", sanoo Cha Cha Cha -hitillään valloittanut Käärijä.

Voit katsoa videon alta.

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Robin Packalen vastaa UMK-biisinsä saamaan tyrmäykseen - näkee selkeän syyn ihmisten pettymykselle

Lue myös: Robinin UMK-biisille satelee tylytystä: "Todella iso pettymys"

Lue myös: Robin Packalenin ja Viivin yhteiskappale rikkoi koko vuosikymmenen ennätyksen: "Biisissä on taikaa"

Kilpailut

Uusimmat