Kuva: AOP / AOP

Lähde kertoo, miksi Taylor Swift ja näyttelijärakas Joe Alwyn erosivat

10.04.2023 14:15 - Iiro Myllymäki

Artisti ja näyttelijä seurustelivat kuuden vuoden ajan.

Muusikko Taylor Swift, 33, on eronnut brittinäyttelijä Joe Alwynista, 32. Pari ehti pitää yhtä kuuden vuoden ajan. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Entertainment Tonight. Julkaisulle puhunut lähde kertoi, että ero tapahtui hyvässä hengessä eikä siihen liittynyt draamaa.

Nyt Swiftiä lähellä oleva lähde kertoo CNN:lle tarkemmin erosta.

- Taylor ja Joe erosivat muutama viikko sitten. He yksinkertaisesti kasvoivat erilleen, ja he aikovat jäädä ystäviksi keskenään, lähde kertoo.

Swift kiertää parhaillaan Yhdysvaltoja massiivisella The Eras Tour -kiertueella. Entertainment Tonightille kerrotaan, että Alwynia ei ole nähty keikoilla parisuhteen tilan takia.

Swift ja Alwyn pitivät suhteensa hyvin yksityisenä. Pari alkoi seurustella vuonna 2016. Swiftin on tulkittu viittaavan suhteeseen monissa kappaleissaan. Pari ei missään kohtaa ottanut esimerkiksi kantaa kihlaushuhuihin.

Suhteen alussa lähde kertoi medialle, että pari on hyvin onnellinen.

- Joe on Taylorille kuin vakaa kallio. Heidän suhteensa on kypsä ja ihana, lähde kertoi Peoplelle.

Koronapandemian aikaan pariskunta alkoi tehdä musiikillista yhteistyötä. Alwyn kirjoitti William Bowery -salanimellä kappaleita Swiftin kanssa tämän Folklore-, Evermore- ja Midnights-albumeille. Folklore palkittiin vuoden albumin Grammy-palkinnolla vuoden 2021 gaalassa. Swift viittasi poikaystäväänsä kiitospuheessaan.

- Joe on ensimmäinen ihminen, jolle soitan kaikki kirjoittamani kappaleet. Oli mahtavaa kirjoittaa hänen kanssaan kappaleita karanteenin aikana, Swift sanoi.

Taylor Swift on yksi 2000-luvun tunnetuimmista poptähdistä, joka on voittanut urallaan 12 Grammy-palkintoa. Swift on ensimmäinen naispuolinen sooloartisti, joka on voittanut kolmesti vuoden albumin Grammy-palkinnon. Hän julkaisi viimeisimmän albuminsa Midnights viime lokakuussa ja rikkoi Spotify-ennätyksiä. Albumia kuunneltiin julkaisupäivänään niin paljon, että siitä tuli Spotifyn kaikkien aikojen striimatuin albumi yhden päivän aikana. Lisäksi Swift rikkoi Spotify-ennätyksen eniten striimejä keränneestä artistista yhden vuorokauden aikana.

Joe Alwyn on näytellyt muun muassa elokuvissa Boy Erased ja Harriet.

Lue myös: Taylor Swiftin musiikkivideosta editoitiin läski-sana pois somekritiikin jälkeen

Lue myös: Khloé Kardashian vai Taylor Swift? Fanit hämmentyivät tosi-tv-tähden muokatusta kuvasta

Lähteet: Entertainment Tonight, CNN, People, Grammy

Kilpailut

Uusimmat