The White Lotus -sarjan kolmannella kaudella nähdään ensimmäiseltä kaudelta tuttu hahmo

Ensimmäiseltä kaudelta tuttu Belinda nähdään sarjan kolmannella tuotantokaudella.

Julkaistu:

Suursuosion saavuttaneen The White Lotus -sarjan kolmannella tuotantokaudella ensimmäiseltä kaudelta tuttu hahmo tekee paluun sarjaan.

Natasha Rothwellin näyttelemä kylpylän johtaja Belinda tekee paluun sarjan hahmokaartiin. Toistaiseksi Belindan roolista sarjassa ei ole tiedossa yksityiskohtia.

Ensimmäisellä tuotantokaudella Belinda ystävystyi Jennifer Coolidgen näyttelemän Tanyan kanssa. Tanya lupasi ensimmäisellä tuotantokaudella tukea taloudellisesti Belindaa oman hoitolan avaamisessa, mutta suunnitelmat vesittyivät viime metreillä.

Sarjan kolmannen tuotantokauden tapahtumat sijoittuvat Thaimaahan ja nähtäväksi jää, onko Belinda tällä kaudella kenties hotellivieraana lomakohteessa vai onko hän palannut hotellin työntekijäksi.

Suosittu sarja on huomioitu myös lukuisilla televisioalan palkinnoilla. Sarja on muun muassa kahminut 10 Emmy-palkintoa.

Sarjan ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin vuonna 2021. Ensimmäisen tuotantokauden tapahtumat sijoittuvat havaijilaiseen luksushotelliin.

YouTube video

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Vuonna 2022 päivänvalon nähty toinen tuotantokausi sijoittuu Italiaan.

YouTube video

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Jättisuosittu hittisarja saa jatkoa – HBO ilmoitti kolmannesta kaudesta

Lue myös: Suosikkisarja The White Lotus jatkuu – uudesta kuvausmiljööstä on vihdoin tietoa

Lähde: E! News