Kuva: AOP

Tuhkimosta tehdään kauhuelokuva - prinsessasta tuleekin verinen tappaja

28.05.2023 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuvassa satuprinsessa muuttuukin pahikseksi.

Rakastettu lastenelokuva Tuhkimo on saamassa täysin erilaisen version, kun Tuhkimosta kertova kauhuelokuva nähdään valkokankailla odotetusti tämän vuoden lopulla.

Cinderella’s Curse -nimisen elokuvan tulee tuottamaan ChampDog Films -tuotantoyhtiö, joka on myös hiljattain ilmestyneet Nalle Puhista kertovan kauhuelokuvan Blood and Honey takana. 

Elokuvaa odotetaan saatavaksi valkokankaille lokakuun aikana. Kauhuelokuvan ohjauksesta on vastannut Louisa Warren. Haastattelussaan Warren viittaa siihen, että Tuhkimo itse tulee saamaan elokuvassa pahiksen roolin. Elokuva ei myöskään välttämätä sovi väkivaltaisuutensa vuoksi herkimmille.

- Hänen kättensä kautta tulee tapahtumaan joitain todella kammottavia kuolemia, Warren kuvailee.

Elokuvan kuvaukset alkavat ensi kuussa Isossa-Britanniassa ja päärooleissa tullaan näkemään Kelly Rian Sanson, Chrissie Wunna ja Danielle Scott.

Lastensadusta muokattu kauhuelokuva jakaa selvästi myös yleisön mielipiteitä. Toisaalta esimerkiksi kauhuversio Nalle Puhista sai alkuvuodesta suuren yleisön elokuvateattereihin, mutta viattomiin hahmoihin kajoaminen ei miellyttänyt kaikkia. Ohjaaja Rhys Waterfield sai elokuvasta katsojilta jopa tappouhkauksia, sillä elokuva koettiin niin pöyristyttävänä.

Lue myös: Nalle Puh nähdään kohta sarjamurhaajana kauhuelokuvassa: "Ne eivät ole enää kesyjä"

Lue myös: Rakastetusta Bambi-hahmosta tehdään kauhuelokuva - "Uskomattoman synkkä"

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat