Kuva: AOP

Ohjaajalegendat kritisoivat Marvel-elokuvia - nyt Chris Hemsworth kommentoi

09.06.2023 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Hemsworth näyttelee Marvel-universumissa Thor-hahmoa.

Ohjaajalegendat Quentin Tarantino ja Martin Scorsese eivät ole suuria Marvel-elokuvien ystäviä. Esimerkiksi Tarantino sanoi viime vuoden lopulla, että on surullista, kuinka Hollywoodissa tuotetaan "vain Marvel-leffoja".

-  Tilaa ei ole juurikaan muille. Tuntuu, että koko elokuvamaailma on tällä hetkellä vain Marvelia, Tarantino pohti.

Scorsese taas sanoi, että Marvelin tuotokset eivät ole elokuvia, vaan lähinnä tietynlaisia huvipuistoja.

Marvel-maailmassa Thor-hahmoa näyttelevä Chris Hemsworth kommentoi ohjaajien sanomisia tuoreessa GQ-julkaisun haastattelussa.

- On masentavaa kuulla tuollaista. He ovat kaksi sankariani, joiden kanssa en varmaan nyt työskentele. He eivät varmaankaan ole minun fanejani, Hemsworth sanoo.

- Olen itse kiitollinen, että olen saanut olla osana ilmiötä, joka pitää ihmiset elokuvateattereissa. 

Hemsworth sanoo, että taiteessa on tilaa kaikelle.

- Minusta tällaisessa bisneksessä kenenkään ei pitäisi tarkastella liikaa toisten tekemisiä, koska bisneksessä ja taiteessa on paljon herkkyyttä. Nuo kaksi ovat kuitenkin sankareitani ja tekisin heidän kanssaan töitä milloin vain. 

Lue myös: Thor-näyttelijä Chris Hemsworthin dokumentissa käydään myös Suomessa

Lue myös: Quentin Tarantino tuomitsee Marvel-ilmiön - 'Leffatähtiä ja muita elokuvia ei enää ole'

Lue myös: Quentin Tarantino paljastaa suosikkinsa omista elokuvaohjauksistaan - olisitko arvannut?

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat