Kuva: AOP

Tom Holland ottaa vuoden aikalisän näyttelemisestä - syynä raskas rooli uutuussarjassa

13.06.2023 09:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Hollandin rooli sarjassa The Crowded Room ei ollut helpoimmasta päästä.

Marvelin Spider Man -elokuvista tuttu Tom Holland, 27, nähdään The Crowded Room -uutuussarjan pääroolissa. Hän näyttelee Danny Sullivania, joka pidätetään epäiltynä hirvittävistä rikoksista. Sarjan tarina mukailee Billy Milliganin tarinaa. Hän oli ensimmäinen henkilö, joka on vapautettu rikossyytteistä dissosiatiivisen identiteettihäiriön perusteella. Tämän lisäksi Holland toimi sarjan tuottajana. 

Raskas työrupeama ja rooli ottivat veronsa, sillä nyt näyttelijä on kertonut pitävänsä vuoden mittaisen aikalisän näyttelemisestä. Raskas roolihahmo ja tuottamiseen liittyvät vastuut kerryttivät lopulta melkoisen taakan kannettavaksi.

- Se oli raskasta aikaa todellakin. Tutustuimme tunteisiin, joita en itse ollut koskaan aiemmin kokenut. Sen lisäksi olin tuottaja ja minun piti selvittää päivittäisiä ongelmia, joita tapahtuu jokaisessa tv-sarja tuotannossa, Holland kertoo.

Vaikka näyttelijä kertoo nauttivansa työstään, on kaikella silti rajansa.

- Kova työnteko on tuttua minulle. Olen ollut sitä mieltä, että kova työ on hyvää työtä ja nautin siitä, mutta silti sarja rikkoi minut. 

- Pidän nyt vuoden aikalisän tämän haastavan tv-sarjan seurauksena, Holland summaa.

Voit katsoa videohaastattelun alta tai painamalla tästä.

The Crowded Room on katsottavissa Apple TV+:ssa. Voit katsoa sarjan trailerin alta tai tästä linkistä.

Lue myös: Spider-Man-tähti Tom Holland paljasti suosikkinsa kaikista Hämähäkkimies-elokuvista - vastaus voi yllättää

Lue myös: Tom Holland on jättänyt alkoholin - raittiina yli vuoden ajan

Lue myös: Tom Holland liittyy somelakkoilijoiden joukkoon: "Hyvin haitallista mielenterveydelleni"

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat