Kuva: AOP

Britney Spears puhuu erostaan: 'En kestänyt enempää tuskaa'

21.08.2023 08:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Pop-tähti Britney Spears ja Sam Asghari ovat nyt kumpikin tahoillaan kommentoineet vireillä olevaa avioeroaan.

Pop-tähti Britney Spears, 41, on puhunut ensimmäistä kertaa julkisuuteen vireillä olevan avioeronsa aiheuttamista tunteista. Spearsin aviomies Sam Asghari, 29, jätti avioerohakemuksen viime keskiviikkona. Asghari oli aiemmin nimeltään Hesam Asghari

"Kuten kaikki tietävät, emme ole enää Hesamin kanssa yhdessä. Kuusi vuotta on pitkä aika olla yhdessä jonkun kanssa, joten olen hieman järkyttynyt, mutta... En aio selitellä syitä, sillä se ei kuulu kenellekään! Rehellisesti sanottuna en kestänyt enempää tuskaa!", Spears kirjoittaa Instagram-tililleen jakamansa videon yhteydessä.

Spears toteaa esittäneensä vahvaa aivan liian pitkään. Hän toteaa myös, että hänen elämänsä saattaa sosiaalisen median perusteella vaikuttaa täydelliseltä, mutta "se on kaukana todellisuudesta."

"Haluaisin näyttää tunteitani ja heikkouteni, mutta jostain systä minun on aina salattava heikkouteni. Sinun tulisi olla rakastettu ehdoitta, ei ehdollisesti. Joten yritän olla mahdollisimman vahva ja tehdä parhaani. Oikeastaan pärjään hiton hyvin.", Spears summaa tekstissään.

Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Asghari kirjoitti aiemmin omalla sosiaalisen median tilillään eron aiheuttamista tunteista.

"Kuusi vuotta kestäneen rakkauden ja sitoutumisen jälkeen olemme päättäneet vaimoni kanssa päättää yhteisen taipaleemme. Pidämme edelleen kiinni rakkaudesta ja keskinäisestä kunnioituksesta toisiamme kohtaan. Toivon hänelle kaikkea hyvää", Asghari kirjoitti sosiaalisessa mediassa viime viikolla.

Spears ja Asghari tapasivat toisensa vuonna 2016 Spearsin Slumber Party -kappaleen musiikkivideon kuvauksissa. Pari kihlautui syyskuussa 2021.

Pariskunnan häitä juhlittiin kesäkuussa 2022 Las Vegasissa.

Hääjuhlat saivat tuolloin ikävän käänteen, kun Spearsin entinen puoliso, Jason Alexander yritti tunkeutua häävastaanotolle. Poliisit joutuivat lopulta pidättämään Alexanderin.

Viihdesivusto TMZ:n mukaan Spears on suojannut avioehdolla miljoonien dollareiden suuruisen omaisuutensa. Avioehto suojaa pop-tähden omaisuuden, jonka tämä on tienannut ennen avioliittoa. Spearsin varallisuus on arviolta lähes 60 miljoonaa euroa.

Lue myös: Sam Asghari kommentoi eroaan Britney Spearsista - "Yksityisyyden pyytäminen tuntuisi naurettavalta"

Lue myös: Sam Asghari ja Britney Spears eroavat - Asghari on jättänyt avioerohakemuksen

Lue myös: Britney Spears aktivoitui sosiaalisessa mediassa pian erouutisen jälkeen - "Niin paljon vaihtoehtoja"

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat