Kuva: AOP

Lady Gagan ei tarvitse maksaa varastetuista koiristaan vaadittua löytöpalkkiota

08.10.2023 14:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Lady Gagan kaksi ranskanbulldogia varastettiin helmikuussa 2021. Yksi tapaukseen liittyneistä henkilöistä vaati artistin lupaamaa löytöpalkkiota oikeusteitse.

Oikeus on päättänyt, että muusikko Lady Gagan ei tarvitse maksaa koiriensa varkaustapaukseen liittyneelle naiselle tämän vaatimaa, lähes 500 000 euron suuruista löytöpalkkiota, jonka laulaja oli luvannut koiransa palauttaneelle henkilölle.

Helmikuussa 2021 laulajan koiranulkoiluttaja oli ulkoiluttamassa Gagan kolmea ranskanbulldogia, kun kaksi niistä varastettiin. Ulkoiluttajaa ammuttiin varkauden aikana ja kolmas laulajan koirista pakeni paikalta. Poliisi löysi karanneen koiran välikohtauksen jälkeen.

Viisi henkilöä pidätettiin huhtikuussa 2021 tapaukseen liittyen. Yksi pidätetyistä oli Lady Gagaa vastaan syytteen nostanut nainen. Hänet tuomittiin kahdeksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen varastetun omaisuuden vastaanottamisesta. Hän oli syytettynä myös varkauden avustamisesta, mutta syyte hylättiin osana syytesopimusta.

Yksi viidestä epäillystä tuomittiin murhayrityksestä 21 vuodeksi vankeuteen.

Lue myös: Lady Gagan koirien varastamisesta tuomittu nainen haastoi laulajan oikeuteen - vaatii löytöpalkkiota itselleen

Lue myös: Lady Gaga on viettänyt hiljaiseloa - paljastaa syyn

Lähde: Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat