Kuva: AOP / Matti Matikainen

Me Naiset: Linda Lampenius kertoi syvimmästä traumasta miehelleen jo ensitapaamisella

20.10.2023 12:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Lampenius oli aikaisemmin puhunut asiasta vain hyvin harvalle.

Viulisti Linda Lampenius, 51, on ollut yli 15 vuotta naimisissa Martin Cullbergin kanssa.

Lampenius kertoo Me Naiset -julkaisun haastattelussa, että vuonna 2006 hän päätti kertoa Cullbergille syömishäiriöstään jo ensitapaamisella. 

- Syvimmän trauman avaaminen toi heti suhteeseen täydellisen luottamuksen ja avoimuuden. Toipumisestani tuli projekti, johon ryhdyimme yhdessä. Olen monesti sanonut, että Martin pelasti minut, Lampenius sanoo Me Naisille. 

Lampenius ei ollut aikaisemmin puhunut asiasta muille kuin hyvin harvalle läheiselle. Hän kuitenkin halusi heti Cullbergin kanssa luottamuksen. 

- Syvimmän trauman avaaminen toi heti suhteeseen täydellisen luottamuksen ja avoimuuden. Toipumisestani tuli projekti, johon ryhdyimme yhdessä. Olen monesti sanonut, että Martin pelasti minut. Kuvio ei olisi toiminut, jos olisimme olleet nuorempia tai ihmisinä raakileita. Minä olin 36-vuotias, Martin neljä vuotta nuorempi, ja tiesimme jo, mitä etsimme ja mikä edellisissä suhteissamme ei ollut toiminut.

Lampenius sanoo, että pitkässä parisuhteessa on tärkeää muistaa edelleen ne asiat, joihin alussa ihastui ja joita alussa arvosti. 

- Niitä ei pidä unohtaa, vaikka arki, koulukyyditykset, lihapullat ja makaronit vyöryvät päälle. Osoitamme välittämistä pienilläkin teoilla ja eleillä. Se on sitä, kun ohi kävellessä koskettaa tai ottaa toista kädestä kiinni, Lampenius neuvoo. 

MTV Katsomossa on tällä hetkellä katsottavissa dokumenttisarja Linda. Dokumentissa tuodaan esille Lampeniukset elämää sävyttäneet ristiriidat, kuten riittämättömyyden tunne ja itseinho, mutta myös halu esiintyä ja menestyä. Jaksot käsittelevät muun muassa julkisuutta, perhesuhteita, Lampeniuksen Playboy-historiaa, sekä oikeudenkäyntiä Peter Nygårdin kanssa ja sen jälkipyykkiä.

Lue myös: Linda Lampeniuksesta julkaistaan lokakuussa dokumenttisarja

Lue myös: Linda Lampenius puolustaa rajujen syytösten kohteeksi joutunutta Hugh Hefneriä - poisti kuitenkin päivityksensä

Lähde ja koko juttu: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat