Kuva: Elokuvayhtiö Aamu

Kotimainen uutuuselokuva napsii kansainvälisiltä elokuvajuhlilta palkintoja yhtenään - nyt jopa pääpalkinto

23.10.2023 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuva nauttii poikkeuksellisesta suosiosta.

Tuore kotimainen uutuuselokuva Mummola on kuluneen syksyn aikana niittänyt mainetta ympäri Eurooppaa. Viimeisimpänä se palkittiin menneenä viikonloppuna Riian kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Riga International Film Festivalin pääkilpasarjassa kisannut elokuva tuli palkituksi parhaan elokuvan pääpalkinnolla. 

Tuomaristo perusteli valintaansa muun muassa sillä, kuinka suomalainen elokuva onnistuu vangitsemaan sisäänsä myös jotakin universaalia. 

”Vaikuttavaan muotoon rakennetut kuvat ja hahmojaan rakastava elokuva osoittaa paitsi ihmissuhteidemme monimutkaisuuden, myös kuinka universaaleja henkilökohtaiset ongelmamme ovat", tuomaristo perustelee.

Elokuva on Tia Kouvon käsikirjoittama ja ohjaama, ja Kouvo on saanut erityismainintoja myös ohjaustyöstään. Hän sai erityismaininnan viimeksi Reykjavik International Film Festivalin pääkilpasarjassa. Lisäksi elokuvaa on suitsutettu muun muassa Berliinin kansainvälisillä elokuvajuhlilla sekä Seoul International Women's Film Festivalilla.

Uutuuselokuva kertoo tarkkanäköisesti, mutta humoristisin keinoin perhesuhteiden monimutkaisuudesta. Päärooleissa elokuvassa nähdään muun muassa Ria Kataja, Elina KnihtiläJarkko Pajunen, Leena Uotila sekä Tom Wentzel. Suomen ensi-iltansa Mummola saa 10. marraskuuta.

Lue myös: Uudessa kotimaisessa elokuvassa yhdeksän kummallista ihmiskohtaloa kietoutuu toisiinsa maantien varressa

Lue myös: Kuolleet lehdet on ylittänyt jo 100 000 katsojan rajan - hipoo jo pian Kaurismäen parasta tulosta

Kilpailut

Uusimmat