Kuva: Ilmari Fabritius / Yle

He selostavat Linnan juhlat - mukana yksi uusi nimi

14.11.2023 11:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Ella Kanninen toimi viisi vuotta Linnan juhlien selostajana, mutta muut sitoumukset estävät työn. Hänet korvaa nyt uusi selostaja.

Linnan juhlia voi jälleen seurata Yle TV1 -kanavalta ja Yle Areenasta itsenäisyyspäivänä.

Tänä vuonna tasavallan presidentti Sauli Niinistön sekä puolisonsa Jenni Haukion itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton teemana on ajat vaihtuvat. Vastaanoton kunniavieraina on sotaveteraaneja ja lottia.

Juhliin kutsutaan muun muassa pitkän uran tehneitä henkilöitä, jotka ovat omalla alallaan toimineet tienraivaajina, nuoria innovatiivisia osaajia sekä yhteiskunnan ja arjen turvallisuuden takaajia.

Selostajajoukossa on yksi muutos. Toimittaja ja uutisankkuri Milla Madetoja hyppää ensimmäistä kertaa selostamaan Linna juhlien suomenkielistä lähetystä yhdessä Jussi-Pekka Rantasen, Sami Sykön ja Ari Hakahuhdan kanssa. Ruotsiksi lähetystä selostavat Anki KarhuJonas Blomqvist ja Silja Sahlgren-Fodstad.

Madetoja kertoo Ylen tiedotteessa, että odottaa uutta rooliaan innolla. 

- Tämä työ on suuri kunnia, ja olen seurannut ihaillen aiempien selostajien Ella Kannisen ja Piia Pasasen ammattitaitoista työskentelyä. Itsenäisyyspäivän vastaanotto on tärkeä ja merkityksellinen tilaisuus suomalaisille ja suhtaudun ilolla, mutta nöyryydellä monen tunnin suoraan lähetykseen. Tehtävä on epäilemättä haastava, mutta onneksi vierellä ovat selostajakonkari J-P sekä Ari Hakahuhta ja Sami Sykkö. Uskon, että saamme aikaan onnistuneen lähetyksen.

Ella Kanninen toimi viisi vuotta Linnan juhlien selostajana, mutta nyt muut sitoumukset estävät työn.

- Tämä on ollut viiden vuoden ajan ainutlaatuinen kunniatehtävä. Mieleeni on jäänyt niin jännityksentäyteinen ensimmäinen kerta vuonna 2018 kuin erikoislähetyksetkin koronavuosina. Olen saanut tehdä töitä upeassa porukassa, sillä ison lähetyksen kokoaminen on ennen kaikkea tiimityötä. Erityisen kiitollinen olen Jussi-Pekka Rantaselle, jonka ammattitaidosta olen saanut nauttia nämä vuodet. Tyylikäs ja taitava Milla Madetoja on paras valinta itsenäisyyspäivän lähetyksen tekijäksi, sanoo Kanninen.

Lue myös: Linnan juhlien teema julkistettiin - kutsujen postitus on myös alkanut

Lue myös: Upeat Linnan asut, jotka jäivät vähemmälle huomiolle - 4 ihaninta

Kilpailut

Uusimmat