Tanja Karpelan vauva kiidätettiin keskellä yötä sairaalaan
- Pikkuisella on sikainfluessaepäily. Kaksi vanhempaa lasta sairastui aikaisemmin, onneksi ovat jo paremmassa kunnossa. Nyt näyttäisi olevan vaavin vuoro, Karpela kertoi lehdelle.
Kansanedustaja kertoo torstai-iltana Jorvin sairaalassa hoidettavana olevan lapsen voivan tällä hetkellä hyvin. Tilanne on paranemaan päin eikä hengenvaaraa ole.
- Tänään näyttää jo paremmalta, mutta hyvä olla näiden pienten kanssa varovainen, koska kyseessä on todella kurja tauti.
Keväällä avioituneen parin perheeseen kuuluu myös Karpelan kaksi aiemmasta liitosta olevaa lasta. Vuonna 1995 syntynyt Tiia ja vuonna 1998 syntynyt Thomas ovat toipuneet sikainfluenssasta hyvin.
Kilpailut
Uusimmat
Korvaako vakuutus, jos astianpesukone aiheuttaa vesivahingon ammattilaisen asennusvirheen takia?
Whatsappin ilme uudistuu
Tammikuun paukkupakkaset tulivat maksaneeksi miljoonia - ennätysmäärä vahinkoilmoituksia
Espanjan suosituille turistisaarille alkoholin myyntikielto
Useat huolissaan taloyhtiönsä kunnosta - erityisesti yhden vuosikymmenen talojen remontteja lykätään
Näytä lisää