Kuva: YouTube / Warner Bros

Rakastettu fantasiaseikkailu jatkaa Suomessa elokuvateattereiden katsotuimpana

28.12.2023 17:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Elokuva kertoo tarinan maailman uskomattomimmasta keksijästä, taikurista ja suklaantekijästä, eli Willy Wonkasta.

Joulun ja uudenvuodenaaton välinen aika on hyvin suosittua elokuvateattereissa.

Suomen elokuvasäätiön mukaan jouluviikonlopun katsotuin elokuva Suomessa oli kolmatta viikkoa putkeen Vonkka. Se kertoo tarinan maailman uskomattomimmasta keksijästä, taikurista ja suklaantekijästä, eli Willy Wonkasta. Elokuva näyttää, kuinka Wonkasta tuli kaikkien tuntema hahmo. 

Nimikkoroolia näyttelee Timothée Chalamet ja muissa rooleissa nähdään muun muassa Calah LaneKeegan-Michael KeyRowan Atkinson sekä Paterson Joseph.

Ensi-illassa ollut Benjamin Rennerin ja Guylo Homsyn ohjaama animaatioelokuva Muuttomatka oli toiseksi katsotuin. Elokuva keräsi 3 228 katsojaa.

Kolmanneksi ylsi Jason Momoan tähdittämä odotettu supersankarielokuva Aquaman and the Lost Kingdom. Menestyneen Aquaman-leffan jatko-osa keräsi viikonloppuna 3 059 katsojaa. Yhteensä sillä on katsojia 7 159.

Viikonlopun kotimainen ensi-ilta Timo Koivusalon ohjaama Pelle Hermanni ja Hypnotisoija avasi kahdeksantena 1 183 katsojalla.

Lue myös: Netflixin odotettu scifi-elokuva sai valtavan suosion - jatkoa luvassa jo huhtikuussa

Lue myös: Tältä näyttää Dingo-elokuva - ensimmäinen tiiseri julki

Lue myös: Wonka-elokuvan traileri sai katsojat innostumaan - videolla jättisuosio

Lähde: Ses

Kilpailut

Uusimmat