Kuva: Juuli Aschan Sveins / MTV

Muodin huipulle oli Reetta Hellgrenin unelma 10 vuotta - nyt hän on yksi uuden kauden kilpailijoista

13.01.2024 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Hellgren ammentaa teoksiinsa muun muassa toisesta ammatistaan arkkitehtina.

Reetta Hellgren on silminnähden innoissaan - ja syystä. Kymmenen vuoden unelma on käynyt toteen, kun hänet valittiin yhdeksi kilpailijoista uudelle Muodin huipulle -kaudelle. 

- 10 vuotta sitten mietin, että kun seuraava kausi tulee, niin haen. Se unelma ja manifestointi on koko ajan ollut mulla takaraivossa, ja nyt sen pääsi toteuttamaan, ihan mahtavaa, Hellgren kuvailee ajatuksiaan uuden kauden lehdistötilaisuudessa.

Haastattelun kokonaisuudessaan voit kuunnella alta tai Podplaysta.

Suurin osa kuvauksista on kilpailijoilla nyt jo takana päin. Kuten moni muu, Hellgrenkin oli ennen kilpailuun osallistumista katsonut läpi aiemmat kaudet ohjelmasta, Suomesta ja maailmalta. Vaikka kilpailun paineiden määrä ei siis päässyt tulemaan hänelle yllätyksenä, oli niihin silti ajoittain vaikea suhtautua.

- Itkua ja hammasten kiristystä on tulossa. Se on se paine, että haluaa tehdä ihan 110 prosenttia ja on niin isot panokset oman elämänkin suhteen tähän koko hommaan, Hellgren kuvailee.

Arkkitehdista muotisuunnittelijaksi

Hellgrenille jäi päällimmäisenä mieleen, että vaikka kilpailijat tulivat keskenään hyvin erilaisista taustoista, kaikkien taso oli tälläkin kertaa todella korkealla.

- Musta tuntuu, että taso on ihan super korkea ja muut suunnittelijat on sellaisia kisaajia, että mielenkiintoinen kausi on tulossa.

Omaa tyyliään suunnittelijana Hellgren kuvailee persoonalliseksi. Töihinsä hän ammentaa muun muassa toisesta ammatistaan arkkitehtuurin parista sekä esimerkiksi drag-kulttuurista.

- Yhdistän mun suunnittelussa arkkitehtuuria ja inspiroidun todella paljon drag-kulttuurista, sateenkaarikulttuurista ja oikeastaan kaikesta, mikä on vähän överiä, outoa ja mautontakin.

Hellgren uskoo, että yksilöllisten vaatteiden suunnitteleminen on askel kohti kestävämpää muotia. Hän itse haluaa työllään löytää keinoja suunnitella vaatteita mahdollisimman ekologisesti, mutta laadusta tinkimättä.

- Ihmisten pitää saada näyttää tyylillään omaa persoonaa, mutta pitää ottaa huomioon ympäristö ja tehdä kestäviä valintoja. Haluan pyrkiä siihen, että se kestävyys tulisi yksilöllisyydestä, ja sen korostamisesta. Käytän kierrätysmateriaaleja mahdollisimman paljon. Etsin vaihtoehtoja, miten pystyisi eri tavalla käyttää niitä, ettei se näytä askartelulta.

Riippumatta siitä, kuka Muodin huipulle -kilpailun tulee tällä kaudella voittamaan, kaikkiin kilpailijoihin kohdistuu pian tuhansia silmäpareja, kun suosikkiohjelma pyörähtää käyntiin televisiossa. Hellgren kuitenkin suhtautuu ohjelman tuomaan julkisuuteen rennosti.

- Samalla mentaliteetilla kuin tulin kilpailuunkin, positiivisella fiiliksellä. 

Lue myös: Muodin huipulle alkaa: Tässä ovat uuden kauden kilpailijat

Lue myös: Muodin huipulle -ohjelmaan liittyy uusi nimekäs tuomari - suosikkisarja jatkuu pian uusin jaksoin

Lue myös: Tässä on Muodin huipulle -ohjelman voittaja - pohtii haastattelussa näkyikö ohjelman pudotuksissa naisvihaa

Kilpailut

Uusimmat