Mika Myllylän ryyppyputki katkesi

19.11.2009 11:26 -

Entisen huippuhiihtäjä Mika Myllylä on lopettanut pitkän kostean kautensa. Asiasta kertoo Iltalehti.

Myllylän juomaputki alkoi Jyväskylästä, päätyen myöhemmin Tampereelle, missä meno oli silminnäkijöiden mukaan railakasta. Poliisi talutti humalaisen miehen ravintolasta hotelliin.

Lehden mukaan Mika Myllylän Suvi-vaimo on jättänyt yhteisen kodin lapsien kanssa ainakin toistaiseksi. Myllylöillä on ollut avio-ongelmia jo aiemminkin, ja heille on myönnetty virallinen avioero. He kuitenkin palasivat tuolloin yhteen.

- Ei harmainta aavistusta, kuinka joulua vietetään, Myllylä sanoo.

Myllylälle selviää pian myös viimeisimmän rattijuopumuksen verikokeen tulos. Hän jäi poliisin haaviin marraskuun alussa kotipaikkakunnallaan, ja puhalsi 1,24 promillen lukemat. Kyseessä on ex-hiihtäjän kolmas rattijuopumus parin vuoden sisällä.

Kilpailut

Uusimmat