Kuva: AOP
Dakota Johnson käytti uutuuselokuvassa ensimmäistä kertaa intiimikoordinaattoria: "Hän oli mahtava"
Dakota Johnson kertoo podcastissa, miten hän valmistautuu seksikohtauksiin.
Yhdysvaltalainen näyttelijä ja malli Dakota Johnson on näytellyt 15 vuoden ajan, ja osa hänen rooleistaan sisältää myös paljon seksiä. Johnson kertoo Varietyn mukaan Amy Poehlerin Good Hang -podcastissa seksikohtausten kuvaamisesta ja siitä, mitä hän ajattelee niistä.
Johnson kertoo kokeilleensa uutta lähestymistapaa seksikohtauksen kuvaamiseen. Hiljattain kuvatun elokuvan seksikohtauksessa hänen apunaan oli ensimmäistä kertaa intiimikoordinaattori.
- Hän oli aivan mahtava. Se oli niin siistiä, koska olen tottunut siihen, että se on, noh seksikohtaus. Se ei ole seksikästä, eikä se tunnu hyvältä.
Hän myös paljastaa, että seksikohtausten kuvaaminen vaatii valmistautumista. Johnsonin mukaansa henkinen valmistautumistapa riippuu siitä, minkälaista roolia hän näyttelee.
- Onko hän todella ihailtu hottis? Onko hän kotivaimo? Onko hän yksinäinen? Onko hän peloissaan? Onko hän konservatiivinen? Se on selkeästi roolityötä, mutta siihen kuuluu myös valmistautuminen.
Johnsonin mukaan avain onnistuneeseen seksikohtaukseen on tuntea olonsa hyväksi ja itsevarmaksi niissä.
- Haluan tuntea oloni hyväksi jos näytän vartaloani. Äitini kasvatti minut olemaan ylpeä kehostani ja rakastamaan sitä.
Dakota Johnson tuli tunnetuksi Fifty Shades Of Grey -trilogian elokuvista, jotka sisältävät paljon seksikohtauksia. Näissä kohtauksissa ei ollut hänen mukaansa intiimikoordinaattoreita.
Vuonna 2022 Johnson kertoi Vanity Fair -lehdelle, että elokuvien kuvaukset olivat jopa "psykoottisia."
- Lupauduin aivan erilaiseen versioon elokuvasta, minkä lopuilta päädyimme tekemään.
Lue myös: Farkut, rento kauluspaita ja sandaalit - siinä Cindy Crawfordin kaava toimivaan kesäasuun
Lue myös: Himocast-juontajat Jenni Janakka ja Joonas Pesonen ovat seksuaalisuuden esilaulajia
Lähde: Variety