Mikkoset aloittivat joulunvieton jo itsenäisyyspäivänä

23.12.2009 07:42 -

Kolumnistit Timo T.A. ja Nina Mikkonen aloittavat jouluvalmistelut jo varhain. Pariskunta ja heidän kaksi poikaansa koristelevat kuusenkin jo kuudes joulukuuta. Perheen jouluvalmistelut toteutetaan kaikin puolin pidemmän kaavan kautta.

Timo T.A. kertoo vaimonsa leiponeen jo piparkakkutalon, useita piparkakkutaikinoita ja peräti kymmenen suklaakakkua. Mikkoset kaatavat kuusenkin omasta pihastaan.

- Omasta metsästä kaadettu kuusi kruunaa Jeesuksen syntymäjuhlan, vakaista kristillisistä arvoistaan tunnettu Timo T.A. tarkentaa Ilta-Sanomille.

Timo T.A. kertoo, että heidän perheessään joulu on ennenkaikkea Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhla. Perhe lukee jouluisin myös ahkerasti Raamattua.

- Joulukirkko, nimenoaan joulupäivän aamuna kello kahdeksan täällä myrskylässä, on meille koko joulun huipentuma, Timo T.A. hehkuttaa.

Perhe pakkaa joulukoristeet odottamaan seuraavaa vuotta vasta loppiaisena.

Kilpailut

Uusimmat