Kuva: Tuomas Lepikkö
Kyllä isä osaa Lapissa nousi viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi - toinen kotimainen jäi kakkoseksi alle promillen erolla
Uusi Kyllä isä osaa -elokuva sai ensi-iltansa viime viikon keskiviikkona.
Viime viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi kipusi keskiviikkona 15. lokakuuta ensi-iltansa saanut Kyllä isä osaa Lapissa.
Lauri Nurksen ohjaama elokuva on kerännyt tähän mennessä yhteensä 47 442 katsojaa. Varsinaisena ensi-iltaviikonloppuna lipun ostaneita kertyi 26 480.
Elokuvaa tähdittävät Tom Lindholm, Tuija Ernamo, Maiju Jokinen, Jarno Jokinen, Vilppu Eleinen ja Sanni Haahdenmaa-Vaine.
Kilpailu katsotuimman elokuvan ykköspaikasta oli viime viikolla harvinaisen tiukka, sillä toiseksi sijoittunut Cancel-elokuva keräsi vain 0,08 prosenttia eli 21 katsojaa vähemmän kuin Kyllä isä osaa Lapissa.
Tuukka Temosen ohjaama Cancel on houkutellut teattereihin jo 122 487 katsojaa, mikä tekee siitä Temosen uran katsotuimman elokuvan elokuvateattereissa. Cancel sai ensi-iltansa 8. lokakuuta.

Cancel oli viime viikonlopun toiseksi katsotuin elokuva. (kuva: Solar Films)
Lue myös: Arvostelu: Rita Behmin ja Pyry Kähkösen tähdittämä Anna minun rakastaa enemmän lunastaa odotukset
Lue myös: Neljä elokuvaa, joita odotamme loppuvuodelta 2025
Lue myös: Odotettu Hildur-sarja alkaa tammikuussa
Lähde: SES