Kansanedustaja sai huimat sakot

08.01.2010 10:30 -

Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson menetti ajokorttinsa itsenäisyyspäivänä ajettuaan hurjaa ylinopeutta. Nyt poliisi on langettanut hänen maksettavakseen myös sakot. Kansanedustaja joutuu pulittamaan kaahailustaan yli kolme tuhatta euroa.

Maria Guzenina-Richardson joutui ikävän julkisuuden kohteeksi ajettuaan moottoritiellä yli150 kilometrin tuntinopeudella rajoituksen ollessa 100 kilometriä tunnissa. Tuhansien eurojen lasku tuntuu kansanedustajan mukaan kukkarossa.

- Yksinhuoltajana kun perhettäni elätän, ovat sakot kyllä tuntuvat, Guzenina kertoo Iltalehdelle.

Jää nähtäväksi jäävätkö kansanedustajan rangaistukset tähän, sillä liikkuva poliisi on arvioinut hänen hurjan ylinopeutensa liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi ja vakavaksi piittaamattomuudeksi. Teon vakavuuden vuoksi asia käsitellään lopullisesti tuomioistuimessa.

Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tulisi määrätä vähintään 30 päiväsakkoa ja enimmillään kaksi vuotta vankeutta. Ajokortin menettää yleensä puoleksi vuodeksi.

Kilpailut

Uusimmat