Boyzone-tähti kärsii kummallisista kohtauksista

26.01.2010 22:38 -

Boyzone-poikabändin myötä 90 -luvulla julkisuuteen noussut Keith Duffy on saanut lukuisia paniikkikohtauksia menetettyään entisen bändikaverinsa.

- Tunteeni mylläävät jatkuvasti. Ensimmäisinä viikkoina kärsin pelkotiloista. En voinut hengittää ja pelkäsin kaikkea. Kohtauksia tulee yhä jatkuvasti, joskin olen oppinut käsittelemään niitä, Duffy kertoi music-news.comille.

Keith Duffy otti bändikaverinsa menehtymisen hyvin raskaasti. Katolinen usko auttoi häntä kuitenkin hyväksymään tilanteen.

- Olin vihainen ja en voinut uskoa tapahtunutta todeksi. Itkin valtavasti ja näin kauheita painajaisia. Nyt uskon kuitenkin, että Stephen on paremmassa paikassa. Hän katselee meitä ylhäältä ja on onnellinen, mies tunteili.

Keith Duffyn bändikaveri Stephen Gately menehtyi viime lokakuussa vain 33-vuotiaana. Miehellä oli sydänsairaus, joka aiheutti nesteiden kerääntymistä keuhkoihin.

Kilpailut

Uusimmat