Irina Björklundista George Clooneyn tyttöystävä!

28.01.2010 07:11 - Eeva Rajala

Irina Björklund näyttelee Hollywood-hurmuri George Clooneyn kanssa samassa elokuvassa, kertoo Ilta-Sanomat. Kyseessä on The American -trilleri, jota kuvataan parhaillaan Ruotsissa.

Björklund kaappasi näin joka naisen unelmaroolin. Elokuvassa Clooney esittää uraansa päättävää palkkamurhaajaa. Tappajat ovat miehen kannoilla ja elokuvan alussa Björklund juoksee Clooneyn kanssa käsi kädessä pakoon tappajia. Yksi Clooneya seuraavista tappajista on Samuli Vauramo, jonka roolista elokuvassa uutisoimme jo aiemmin.

Björklundin pitää lehden tietojen mukaan olla vaiti elokuvan tarinasta. Myöskään naisen agentti Laura Munsterhjelm ei hiisku elokuvasta sanaakaan.

Elokuvan kuvaukset alkoivat Ruotsin Östersundissa tiistaina ja elokuvaa kuvataan paikan päällä viikon ajan. Tämän jälkeen Clooney jättää Björklundin ja palaa oman italialaisen naisystävänsä syliin. The Americanin maailmanensi-ilta on syksyllä.

Kilpailut

Uusimmat