Irina Björklundin pitää olla vaiti George Clooneysta?

29.01.2010 07:55 - Eeva Rajala

Näyttelijä Irina Björklundia on kielletty kommentoimasta millään tavalla vastanäyttelijäänsä George Clooneya, kertoo Ilta-Sanomat. Kaksikko tähdittää uutta The American -elokuvaa, jota kuvataan parhaillaan Ruotsissa.

Tuotantoyhtiö on kieltänyt naista puhumasta sanaakaan sekä itse elokuvasta että Clooneysta. Elokuva saa maailmanensi-iltansa syksyllä, joten viimeistään keväällä todennäköisesti saamme kuulla, millainen vastanäyttelijä Clooney oikein oli.

Elokuvassa Björklund esittää Clooneyn tyttöystävää. Clooney puolestaan haluaa elokuvassa pois palkkamurhaajan duuneista ja saa tappajat kintereilleen. Elokuvan alussa on muun muassa kohtaus, jossa Björklund ja Clooney juoksevat käsi kädessä karkuun tappajia. Samuli Vauramo esittää Clooneyn hahmoa seuraavaa tappajaa.

Björklundille tämä elokuva on ensimmäinen ison budjetin elokuva. Nainen on nähty useissa kansainvälisissä elokuvissa, mutta nyt tuli suuri askel eteenpäin uralla.

Kilpailut

Uusimmat