Suomalaisen nuorisoidolin epäillään sotkeutuneen huumeliigaan!

09.02.2010 07:11 - Eeva Rajala

Pikku G:nä aiemmin tunnettu Henri Vähäkainu on Ilta-Sanomien tietojen mukaan epäiltynä suuressa huumevyyhdessä. Kaikki epäillyt ovat suomalaisia tai afrikkalaistaustaisia.

Vähäkainu ei kuulu pääepäiltyihin. Pääepäiltyjen ohella on kuultu kymmenkuntaa rikoksesta epäiltyä, joista entinen Pikku G on yksi. Poliisi sanoo, että kokaiiniliiga on suurimpia maassamme paljastuneita. Kokaiiniorganisaation epäillään tuoneen maahan ja välittäneensä kaikkiaan noin 1,5 kiloa kokaiinia.

Jutun kokonaisuudessa Vähäkainun epäilty osuus on lievemmästä päästä. Jutussa on vangittuna tukkuvälittäjä, 34-vuotias turvallisuusalan yrittäjä ja portsari. Huumetta on levitetty käyttäjille Helsingin ravintoloissa ja ravintolaillan jatkoilla.

Vähäkainu käyttää nykyään taiteilijanimeä Gee. Aiemmalla taiteilijanimellä hän julkaisi muun muassa hittidebyyttilevynsä Räjähdysvaara, josta tuli tuolloin maamme myydyin äänite. Tuolloin 16-vuotias Pikku G puhui huumeista näin Ilta-Sanomille:

- Ainakin vahvat huumeet pitäisi kieltää. Tosi ikävää, kun ihmiset jäävät koukkuun ja alkaa varastaa ja päätyy rikollisiksi.

Kilpailut

Uusimmat