Markus Pöyhönen oikeudessa tänään laittomien steroidien vuoksi
Urheilu-uransa jo päättäneen pikajuoksija Markus Pöyhösen taannoista steroidijupakkaa puidaan tänään oikeudessa. Miehen kotoa löytyi pari vuotta sitten kahta eri laitonta steroidia.
Pöyhönen vakuutti alunperin löytäneensä aineet maastosta. Myöhemmin mies kuitenkin muutti kertomustaan vakuuttaen, että aineet kuuluvat jollekin muulle kuin hänelle.
- Paikassa, josta ne löytyivät, on asunut muitakin ihmisiä, Pöyhönen selvitti Iltalehden mukaan viime syksynä.
Markus Pöyhöstä syytetään tapauksen vuoksi laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä. Mies voidaan pahimmillaan tuomita puoleksitoista vuodeksi vankeuteen.
Pöyhönen lopetti kilpauransa vuonna 2008 jouduttuaan keskelle doping-kohua.
Kilpailut
Uusimmat
Kyselytutkimus selvitti, mikä on suomaisten ykköstoive mökkituliaiseksi
Sähköpotkulautalaki uudistuu tänään - muutoksia ikä- ja promillerajoihin
Valtaosa suomalaisista luottaa uutisiin - ero on kuitenkin kasvanut oikeiston ja vasemmiston välillä
Suomalaisessa salibandyssa epäillään kiellettyä vedonlyöntiä: "Vakava kokonaisuus"
Jokirapu rauhoitetaan valtion vesialueilla - pyyntilupia ei enää heru
Näytä lisää