Pääkaupunkiseudulla erikoinen kalsariongelma

23.02.2010 08:02 -

Pääkaupunkiseudun miestenvaateosastojen kalsarihyllyt ovat tyhjentyneet. Paukkuva pakkanen on pakottanut pääkaupunkilaisetkin tänä vuonna kalsariostoksille.

Helsingin Sokokselta kerrotaan Ilta-Sanomille, että ongelma on tuttu. Pitkät kalsarit ovat koko ajan loppu ja niitä myös kysellään.

- Aamulla asiakkaat tulevat ensimmäisenä kalsarihyllylle kyselemään ja ostavat monet kerralla, Sokoksen myyntipäällikkö Susanna Vinkka sanoo.

Helsingin Stockmannilla tilanne on sama. Hajakokoja on jäljellä, mutta suosituimpia kokoja heikosti. Myös miesten urheilukerrastot ovat loppumaisillaan.

Alusvaatteita valmistavan Black Horsen liiketoimintajohtaja Tea Forstén arvioi, että kalsaribuumi on lähinnä Etelä-Suomen ilmiö.

- Pääkaupunkiseudulla ei ole välttämättä käytetty aiemmin pitkiä kalsareita, hän arvelee.

Kilpailut

Uusimmat