Mervi Tapola suhteestaan Mattiin: Väkivalta mukana alusta asti

04.03.2010 12:03 -

Mervi Tapola avautuu suhteestaan ex-mäkikotka Matti Nykäseen tuoreessa Hymy-lehdessä. Mervi paljastaa, miksi ei enää halua jatkaa suhdetta.

Kohupariskunnan suhde on ollut otsikoissa tuon tuosta. Viimeisimmät lööpit saatiin vuoden lopulla, kun Mervin ja Matin joulupäivän vietto äityi riidaksi, jonka tuoksinnassa Matti Nykäsen epäillään puukottaneen vaimoaan.

Pariskunta on eronnut ja mennyt yhteen useita kertoja vuosien aikana. Mervi on toimittanut jälleen kerran avioerohakemuksen Tampereen käräjäoikeuteen. Tapolan suvun perijätär vakuuttaa, että eropäätös on lopullinen. Syy eroon on ilmeinen.

- Juuri väkivaltahan on se syy, miksi en halua enää jatkaa Matin kanssa. Mitta tuli täyteen, aloin pelätä henkeni puolesta. Kamelin selkä katkesi.

Mervi Tapolan mukaan väkivalta ei ole uusi juttu heidän suhteessaan.

- Ei kyse ole vain tästä yksittäisestä tapauksesta, vaan pidempiaikaisesta kehityksestä. Väkivalta on ollut suhteessamme mukana alusta alkaen, mutta se on viime aikoina noussut isompaan rooliin.

Haastattelussa Mervi kuvailee Mattia kaikesta huolimatta "aivan ihanaksi - silloin kun on kunnossa". Mervi Tapolan jättämä avioerohakemus on jo 15. laatuaan. Nähtäväksi jää, palaako kohupariskunta vielä yhteen, vai onko ero tällä kertaa lopullinen.

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.