Mäkijoukkueen päävalmentaja Harri Ollin uhkauksista: Pitkä kausi alkaa näkyä

04.03.2010 14:15 -

Mäkihyppääjä Harri Ollin uutisoitiin uhkailleen lehden kuvaajaa Helsinki-Vantaan lentokentällä viime torstaina. Mäkijoukkueen päävalmentaja Janne Väätäinen ei katso tapausta hyvällä.

7 päivää -lehden mukaan Harri Olli oli uhkaillut lehden kuvaajaa tämän kysyessä lupaa valokuvata mäkikotkaa. Harri Olli oli todennut tappavansa kuvaajan.

Voicen tavoittama Väätäinen ei ollut ehtinyt lukea Seiskan juttua, eikä ollut kuullut tapahtuneesta.

- Vai tällä tavalla... Ensimmäistä kertaa kuulen tästä. En ole ollut tietoinen, vaikka samassa koneessa tultiinkin Suomeen, Janne Väätäinen sanoo Voicelle.

Aiemminkin Ollin käyttäytymiseen kantaa ottanut Väätäinen ei hyväksy, eikä ymmärrä moista käytöstä.

- Eihän tuo hyvään käytökseen kuulu. Ei sitä voi puhua ihan mitä lystää. Sitä odotetaan kuitenkin tiettyjä käytöstapoja.

Syytä valokuvaajan uhkailulle Väätäinen ei osaa sanoa. Hänen mukaansa Harri Ollin käytös ei johtunut alkoholista. Väätäinen toteaa, että lentokoneessa kohukotka "oli tolkuissaan".

- Mahdollisesti siellä oli jotain hampaankolossa, ja kun on vuorokausi matkustettu, niin ei hän varmasti siinä ihan terveimmillään ja tuoreimmillaan ollut. Harrilla ilmeisesti alkaa taas pitkä kausi näkyä... kun hän on väsynyt, niin näitä saattaa tapahtua, mäkijoukkueen päävalmentaja toteaa Voicelle.

Harri Olli on ollut otsikoissa aiemminkin erikoislaatuisen käyttäytymisensä takia. Väätäisen mukaan Ollin sponsorit ovat ainakin aiemmin halunneet tukea mäkimiestä ja seisoa tämän rinnalla. Hiihtoliitossa kohuja ei kuitenkaan katsota hyvällä.

Kilpailut

Uusimmat