Hui, miten laiha tyttöbändiläinen onkaan – katso!
Girls Aloud -tyttöbändin laulaja Nadine Coyle on laihtunut huomattavasti viime aikoina. Naisen kurvit ovat enää muisto vain.
Nadinen naisellisen muodokas vartalo teki hänet yhdeksi bändin suosituimmista jäsenistä. Los Angelesiin muuton jälkeen Nadine näyttää liittyneen mukaan superlaihduttajien joukkoon. Hän näyttää nykyään jo huolestuttavan hoikalta.
Taukoa Girls Aloudin riveistä pitävä Coyle työstää parhaillaan sooloaobumiaan. Aiemmin hän on ottanut tiukasti kantaa liialliseen hoikkuuden ihannointiin ja korostanut, että häntä inhottaisi olla langanlaiha.
Näin hehkuvana ja terveen muodokkaana Nadine nähtiin vielä vuosi sitten.
Lisää kuvia täältä (Daily Mail).
Kilpailut
Uusimmat
Sähköpotkulautalaki uudistuu tänään - muutoksia ikä- ja promillerajoihin
Valtaosa suomalaisista luottaa uutisiin - ero on kuitenkin kasvanut oikeiston ja vasemmiston välillä
Suomalaisessa salibandyssa epäillään kiellettyä vedonlyöntiä: "Vakava kokonaisuus"
Jokirapu rauhoitetaan valtion vesialueilla - pyyntilupia ei enää heru
Juhannuksen sää tavanomaista viileämpi, kertoo Ilmatieteen laitos
Näytä lisää