Suosittu Salatut Elämät -hahmo jättää sarjan

13.03.2010 11:01 -

Ulla Taalasmaa nähtiin eilen fanien iloksi jälleen Salatut Elämät -sarjassa. Vaikka Ulla on mukana nyt ruudussa pyörivissä jaksoissa, näyttelijä Maija-Liisa Peuhu kertoo jo lopettaneensa sarjan kuvaukset.

Sarjan fanit ovat varmasti olleet Ullan paluusta innoissaan, sillä ennen eilistä ruutuun palaamistaan hahmo nähtiin sarjassa edellisen kerran vuonna 2007. Salkkarien ystävien riemu saattaa kuitenkin olla lyhytaikainen, sillä Peuhu kuitenkin kertoi Ilta-Sanomille, että ei osaa sanoa, tullaanko Ullaa enää näkemään sarjassa tv:ssä nyt pyörivien jakson jälkeen.

- En osaa sanoa siitä yhtään mitään, enkä usko että kukaan mukaan. Luulen, että kaikki riippuu siitä, miten nämä uudet jaksot otetaan vastaan. Tässä on kulunut kolme vuotta välissä ja ne vuodet ovat jättäneet varmasti myös jälkensä.

Peuhu kertoo, että hän seuraa tv:stä tulevia Salatut Elämät -jaksoja mielenkiinnolla. Näyttelijä ei kuitenkaan ole koskaan jaksoja nauhoittanut, eikä aio niin tehdä tälläkään kertaa.

- Katson todellakin jaksot tarkkaan, koska en ole niitä vielä nähnyt, mutta kerta riittää. Ne on tehtykin niin vauhtia, että liikaan miettimiseen ja analysoimiseen ei ole syytä.

Kilpailut

Uusimmat