Kansanedustaja Päivi Räsänen kiistää 19-vuotiaan tyttärensä raskauden
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen kiistää 19-vuotiaan Saara-tyttärensä olevan raskaana. Uutinen Saaran raskaudesta levisi tänään perättömänä.
Kristillisdemokraatit ovat käynnistämässä perhearvoja puolustavan kevätkampanjan. Sen keulakuvina nähdään Saara Räsänen yhdessä kihlattunsa Timppe Huhtisen kanssa. Puolueen viestintäpäällikkö oli kertonut Markkinointi&Mainonta -lehdelle, että Saara saa esikoisensa kesällä.
Päivi Räsänen kertoo Iltalehdessä, ettei uutinen raskaudesta pidä paikkaansa.
- Olemme saaneet paljon soittoja aiheesseen liittyen ja Saara on järkyttynyt, Päivi Räsänen sanoi.
Saara Räsänen on kristillisdemokraattien valtuutettu Riihimäellä.
Kilpailut
Uusimmat
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Näytä lisää