Suomalaisbändin levynteko keskeytyi – kirotut voodoo-esineet tuhosivat tietokoneet

19.04.2010 12:30 -

Iconcrash-yhtyeen laulaja-kitaristi Jaani Peuhu on kosketuksissa henkimaailman kanssa. Mies kertoo Voicelle, että kirotut voodoo-esineet saivat hetkeksi hänet jumittumaan omaan asuntoonsa.

Peuhun yhtyeen fanit tietävät, että mies arvostaa henkiä ja niihin liittyvää esineistoa. Niinpä hän sai tavaralähetyksen USA:n voodoo-pääkaupungista New Orleansista. Mukana oli kuitenkin myös kirottua tavaraa, joka tuhosi muun muassa kaksi tietokonetta ja tuotti fyysistä pahaa oloa.
-Mä otin yhteyttä yhteen tuttuun brittiläiseen noitaan, joka päätteli, että mulle lähetetty tavara on kirottua. Kun mä nostin nämä tavarat käteeni,  meinasin oksentaa ja kädet puutuivat. Noita käski polttaa tavarat ja heittää ne virtaavan veteen, sitten kaikki palasi ennalleen, Peuhu kertoo.

Tietokoneet tosin olivat mennyttä. Vakuutusyhtiö onneksi korvasi ne, vaikkei Peuhu kertonutkaan vahinkoilmoitusta tehdessään, että kirotut voodoo-esineet aiheuttivat niiden tuhon. Levyä tehdessä sattui myös toinen tapaus, jonka kautta Peuhu tutustui brittiläiseen noitaan. The Rasmuksen omistamalla Dynasty-studiolla kuvattu videoblogipätkä herätti noidan huomion.
-Hän otti minuun yhteyttä, että hei, teillähän on siellä paha henki paikalla. Hän oli nähnyt asian videoblogipätkän perusteella. Sitten hän neuvoi, millainen rituaali mun täytyy tehdä, ja tunnelma parani taas.

Peuhu kertoo, että on ollut lapsesta asti avoin asioille, mistä syystä hänen kontaktinsa henkimaailmaan on säilynyt vahvana. Peuhun mukaan henkien havaitseminen ja niiden kanssa kommunikointi vaatii avointa mieltä.
-Lapsena mulle opetettiin, että mieli täytyy pitää avoimena. Äitikin saattoi yhtäkkiä sanoa, että lähtee käymään New Yorkissa jonkun meedion luona.

Iconcrashin toinen albumi Enochian Devices ammentaa sekin vahvasti henkimaailman asioista. Nimen taustalla on Enochian Magic -niminen taikuuden laji, jota Peuhu pitää hyvin vahvana. Hänen mukaansa henkimaailman asioiden kanssa ei muutenkaan kannata pelleillä.
-Se hierarkia toimii niin, että alimpana ovat pahaa tekevät henget, joihin on siis myös helpoin saada yhteyttä. Kannattaa kuitenkin varoa mitä tekee.

Mies on päättänyt puhua kokemistaan asioista avoimesti. Peuhu ei kuitenkaan puhu asiasta kiihkomielisesti tai saarnaten, vaan hän suhtautuu keskivertoihmiselle oudoilta tuntuviin ilmiöihin hyvin arkipäiväisesti, ja myöntää ymmärtävänsä, että ihmiset saattavat pitää häntä "friikkinä".

Katso alta yhtyeen Everlasting-musiikkivideo ja pätkä Jaani Peuhun haastattelusta. Se esitetään kokonaisuudessaan Voice TV:n POP-ohjelmassa lauantaina 8.5. klo 14:30 ja uusinta sunnuntaina klo 12. Enochian Devices -levy ilmestyy 26.5.

Kilpailut

Uusimmat