Virpi Kuitunen haikeana: Yksi latu päättyy, toinen alkaa

20.04.2010 09:19 - Eeva Rajala

Hiihtouransa päättänyt Virpi Kuitunen tarkkailee haikeana lumien sulamista. Nainen kertoo rakennusblogissaan, että auringon lämmössä sulavan lumen myötä haihtuvat myös hänen viimeisen kisakautensa ladut.

- Niin haikeata kuin onkin jättää hyvästit yli kymmenenvuotiselle ammattilaisuralle, on mieli täynnä uusia asioita joille on nyt eri tavalla aikaa, Kuitunen kirjoittaa.

Yksi asia, jolle varmasti löytyy nyt enemmän aikaa, ovat häävalmistelut. Ilta-Sanomien tietojen mukaan Kuitusena ja Jari Sarasvuon häitä tanssitaan keskikesällä ja häistä on tulossa monipäiväiset.

Toki Virpin aikaa vie myös Villa Vanilla -unelmahuvilan rakentaminen. Virpi kertoo virpirakentaa-sivuilla tuntevansa itsensä kunnon hirsitaloasiantuntijaksi. Hän on muun muassa pohtinut talon energiatehokkuutta.

Kilpailut

Uusimmat