Miss Helsinki Sofia Ruusila sai kovan opetuksen kisassa

29.04.2010 11:55 -

Sofia Ruusila kruunattiin tämän vuoden Miss Helsingiksi. Neidon ympärillä oli melkoinen kohu ennen kisan ratkeamista ja hän sai tuntea kantapään kautta mitä naisten välinen mustamaalaaminen on.

Väitettiin, että Ruusila olisi ennalta valittu kisan voittajaksi. Vain muutamia päiviä ennen finaalia noussut kohu ei luonnollisestikaan tuntunut Sofia Ruusilasta hyvältä.

- Siinä oli muutenkin hirveä stressi ja jännitys. Se oli minun ensimmäinen kisani, joten en edes tiennyt mitä tuleman pitää. Se oli aika hermoja raastavaa, mutta hyvin pidin itseni koossa. Se myös kasvatti minua sillä tavalla, että tuollainen julkinenkin kohu pystytään hoitamaan siististi. Hyvätkin puolensa siinä oli ja loppu hyvin kaikki hyvin, Sofia Ruusila kertoi.

Jekaterina Sahiti jättäytyi Miss Helsinki -kisasta kesken pois ja kertoi samalla julkisuuteen, että kisa olisi ennalta sovittu. Sofia Ruusila kertoi Voicelle, että myös muut tytöt harkitsivat kisasta jättäytymistä. Hänelle asia tuli kuitenkin yllätyksenä, mutta koki sen vain osoittavan kuinka haluttu Miss Helsinki -titteli todellisuudessa on.

Ruusila sai kyllä huomata, että kisassa mukana olleet naiset kyräilivät selän takana ja puhuivat toisista pahaa.

- Kukaan ei uskaltanut sanoa, kun kysyttiin mikä on homman nimi. Jokainen siirsi vastuuta muille, eikä kukaan sanonut suoraan missään vaiheessa, Ruusila kertoi.

Kilpailut

Uusimmat