Sketsihahmo Marja Tyrni: Teen julkisuudessa kaiken mitä voi tehdä

05.05.2010 08:13 - Eeva Rajala

Marja Tyrni kertoo, ettei aio kadota julkkistaivaalta minnekään voitokkaan Putous-ohjelman jälkeen. Näyttelijä Aku Hirviniemen luoma hahmo voitti taannoin Maikkarin Putouksen sketsihahmokisan ja aikoo valloittaa Suomen nyt levylaulajana.

- Minä lupasin, etten poistu julkisuudesta, en sitten suurenkaan painostuksen alaisena. Aion tehdä julkisuudessa, Suomen maassa ja mahdollisesti tulevaisuudessa kansainvälisesti, kaiken mitä julkisuudessa voi tehdä.

Tyrnin debyyttibiisi Suut Makiaks! kuultiin Voicen Illan Ensireaktio-testissä eilen. Kappale jakoi mielipiteitä ja sai kunnon kommenttivyöryn aikaiseksi. Tyrnin mukaan kappale syntyi kuumassa ja kosteassa studiossa.

- Oli lämmintä kuin Marjan uunissa. Yhdellä otolla laitettiin purkkiin. Asko Kallosen kanssa kultaisella kynällä laitettiin nimet paperiin. Hän tarjosi pikkukupin kahvia ja minä löin torttua tiskiin, Tyrni muistelee.

Tyrni kertoo Voicelle, että musiikkibisnes on ensimmäinen askel julkisuuden tavoittelussa. Turkulaisrouva iloitsee pestistään levylaulajana. Marja Tyrnin debyyttipitkäsoitto julkaistaan toukokuun lopulla.

Kilpailut

Uusimmat