Aivoverenvuodon saanut kasarirokkari: Tuntui kuin minua olisi ammuttu

07.05.2010 14:02 -

Aivoverenvuodon kaksi viikkoa sitten saanut Poison-yhtyeen laulaja Bret Michaelsin terveydentilasta oltiin miehen sairaalan kiidättämisen jälkeen hyvinkin huolissaan. Nyt paranemaan päin oleva mies kertoo, että kohtaus tuntui aivan siltä, kuin häntä olisi ammuttu.

- Olen onnellinen ollessani elossa. Kun sain aivoverenvuodon, se kuulosti aivan kuin minua olisi ammuttu käsiaseella. Niskani jäykistyi, enkä pystynyt liikuttamaan päätäni lainkaan. Tajusin, että nyt tapahtuu jotain kamalaa, Michaels kertoi People-lehdelle.

Rokkari sanoo, että sairaalaan jouduttuaan hän oli eniten huolissaan lapsistaan. Mies pelkäsi, ettei hän enää näkisi tyttäriään.

- Sanoin lääkärille, että haluan ehdottomasti nähdä lapseni. Toisaalta toivoin, etteivät he joutuisi näkemään minua tässä kunnossa.

Michaelsin kerrotaan nyt toipuneen kuitenkin sen verran hyvin, että hän saattaa mahdollisesti palata kiertueelle jo toukokuun lopussa.

Poisonin lisäksi mies on tullut tunnetuksi muun muassa Suomessakin pyörineestä Rokkarille morsian -tosi-tv-sarjasta.

Lähde: Contactmusic.com

Kilpailut

Uusimmat